Tapasimme 1983 ravintolassa. Siitä lähtien olemme kulkeneet yhtä matkaa. Kolmas lapsemme syntyi muutettuamme Vantaalta Hauholle.
Ongelmat perheessämme alkoivat jo ennen lasten syntymää runsaan alkoholin käyttöni takia. Juomiseni oli kausiluontoista ja aiheutti hämmennystä. Ajan myötä tilanne paheni. Työskentelin Helsingissä, Eeva oli hoitovapaalla ja talo oli juuri ostettu. Elämä olisi voinut hymyillä, mutta päihdeongelma oli jo karannut käsistä. En käyttänyt alkoholia kotona, mutta hävisin yhtäkkiä teille tietymättömille jopa kuukausiksi.
Eräänä sunnuntaina lähdin kohti Helsinkiä juoden asemaravintolassa Hämeenlinnassa. Olo oli kurja. Asemalla joukko uskovaisia nuoria pysäytti minut alkaen kertoa Jeesuksesta ja hänen mahdollisuudestaan muuttaa ihmisen elämä. ”No miten se teidän Jeesus voi auttaa minua?” kysyin. ”Jos joku lähtee mukaani yöksi nukkumaan työpaikkani konttorin lattialle, niin lähden aamulla heti kuulemaan lisää Jeesuksestanne.” Näin tapahtui. Vanhempi mies suostui ja seuraavana päivänä olin Helsingissä eräässä seurakunnassa hänen kanssaan ja kuuntelin. Kristillisestä kirjakaupasta mies kehotti ostamaan Uuden testamentin ja Yksi ainoa elämä- kirjan. Luin kirjan ja tutkin Uutta Testamenttia, mutten ymmärtänyt mitään. Viikonloppuna palasin kotiin ja heitin ostamani kirjat sivupöydälle. Eevan kanssa keskustelimme yhteisen elämämme loppumisesta.
Perheyritys, jossa työskentelin, myytiin ja lähdin tapani mukaan ryyppäämään. Edellinen putki jäi kesken uskovien sekoitettua hyvän alun. Olin sekaisin. Ryyppykaverieni kanssa lähdin hakemaan tavaroitani. Eeva seisoi eteisessä. Mitä oli tapahtunut? Nainen oli sama, mutta säteili kuin enkeli. Eeva katsoi minuun ja kertoi tulleensa uskoon, lukeneensa jättämäni kirjat ja ymmärtäneensä tarvitsevansa Jumalaa. Olin ymmälläni. Minähän se ongelma olen. ”Sauna on lämmin ja ruoka on valmis, voit jäädä kotiin, jos hyväksyt uskoni. Ja pyydä kaverisi myös syömään.” Pyysin poikia sisälle, mutta heillä oli huono kokemus naisista, joiden mies oli tuotu kotiin ryyppykuurin jälkeen ja he lähtivät. Minä jäin selvittämään mysteeriä. Seurasin Eevan käytöstä ja etsimällä etsin epäkohtia. Alkoholikaan ei maistunut, kun meni aika tutkiessa salaa Uutta Testamenttia. Lopulta huusin Jumalalle: ”Anna mulle samaa, mitä Eevalla on!” Tajusin, että tuota rauhaa ja iloa olen etsinyt koko elämäni, mutta vääristä paikoista.
Lähdin vielä omille teilleni. Vanhin lapsi oli myös tullut uskoon. Ryypätessäni Eeva ja 6 v tyttäreni rukoilivat. Tyttäreni sanoi Jeesukselle: ”Rakas Jeesus, anna mulle isä takaisin.” Jumala kuuli huudon. Kesken juomiseni sydämeeni tuli tieto, että juot viimeistä kertaa. Kotiin saavuttuani aloin kuunnella saarnoja ja kesken saarnakasetin kuulin sanat: ”Tule Jouni”. Vastasin tulevani ja koin Jumalan Hengen olevani voimakkaasti kanssani. Itkin valtavasti pitkän aikaa. Tajusin olevani Jumalan lapsi ja totisesti vapaa.
Tarinamme sai onnellisen muutoksen: Eeva kosi minua ja sanoi, ettei sovi elää avoliitossa. Jumala opetti minua kasvamaan ihmisenä ja isänä ja kasvu jatkuu. Perhe yhdistyi, lapset saivat turvallisen, rakastavan kodin. Perustimme kristillisen päihdeorganisaation, jossa voimme tuoda esille Jumalan uudeksi muuttavaa voimaa ihmisten elämässä. Sinulle, joka elät vielä ilman Jumalaa, tartu mahdollisuuteen ja anna Jeesuksen auttaa.
Ps. Haluan kiittää miestä, joka totteli Jumalaa ja oli kanssani yötä toimiston lattialla. Hän on jo taivaassa.
Olen elänyt hyvin tavallista elämää hyvässä ja pahassa. Äitini kuoltua syöpään vuonna 2001 aloin tutkiskella monella tasolla elämääni. Äidin kuoltua jouduin kasvamaan lopullisesti aikuiseksi, vaikka olin jo silloin 38-vuotias ja kahden lapsen äiti. Samana vuonna olin sairaalassa vaarattomassa operaatiossa, mutta sen epäonnistuttua henkeni oli vaarassa ja jouduin viettämään tajunnan rajamailla pitkän aikaa sairaalassa. Sairaalassa ollessani Jumala puhutteli minua unilla ja elin selvästi etsikkoaikaa uskoontulossani, vaikka en sitä silloin vielä ymmärtänytkään. Jokin minussa vastusti uskonratkaisun tekemistä, vaikka eräs ystäväpariskuntani kertoi minulle Jumalasta ja Jeesuksesta.
Eräänä talvi-iltana olin tuttavani luona käymässä. Hän halusi auttaa perhettäni ja antaa meille hänen seurakuntansa kautta ruoka-apua, koska olimme silloin pitkän sairasteluni jälkeen taloudellisessa ahdingossa. Tuttavani kertoi minulle, että Jeesus rakastaa minua ja haluaa antaa syntini anteeksi. Silloin kyyneleet virtasivat kasvoillani ja halusin ottaa Jeesuksen vastaan elämääni. Ihmeellisesti syvälle sisimpääni tuli rauhallinen olotila.
Tuttavani opasti minua löytämään mieleisen seurakunnan kierreltyäni ensin muutamissa erilaisissa seurakunnissa. Tultuani seurakuntaan, jonne tälläkin hetkellä kuulun, sain tuntea heti olevani lämpimästi tervetullut. Ihmiset hymyilivät ja halasivat minua, olin löytänyt uskon perheeni. Seurakunnassa käydessäni opettelin lukemaan Raamattua ja ymmärtämään Jumalan sanaa. Vähitellen sain ottaa vastuuta seurakunnan työmuodoista, alussa kahvilatoiminnasta ja sen jälkeen kirjamyynnistä. Joitakin kertoja olen myös saanut puhua talousopetuksesta ja kerran opetin uskosta arjessa. Olen aina ollut esiintymispelkoinen, mutta uskoontuloni myötä ja ottamalla rohkeasti askelia seurakunnan työhön, olen saanut huomata pelkoni häviävän. Nykyään innolla odotan, jos pastorini pyytää puhumaan minua seurakunnan edessä. Myös itsetuntoni on vahvistunut, enkä koe loukkaantuvani turhasta, kuten aiemmin.
Uskoon tullessani parasta on ollut se varmuus, että on joku joka pitää meistä huolta kaikissa tilanteissa. Voin aina puhua Jumalalle kaikista asioistani. Elämässämme on ollut paljon vastoinkäymisiä ja monet ihmettelevät, miten olen selviytynyt kaikesta. Minun ei ole tarvinnut selviytyä yksin, vaan Jumala on aina ollut läsnä kaikissa tilanteissa. Monissa asioissa olen saanut kokea onnistumisen iloa. Sain opiskella aikuisena lähihoitajaksi ja löysin sen myötä työpaikan, jonne on aina hyvä mennä. Saan auttaa ihmisiä ja välittää heille Jumalan rakkautta olemalla läsnä heidän elämässään.
Perheeni taloudellinen tilannekin on parantunut huomattavasti ja pystymme nykyään jo auttamaan muita. Näin Jumala vie meitä elämän eri alueilla eteenpäin ja parantaa elämänlaatuamme kaikilla tavoin. Monista sairauksista olemme saaneet voiton perheessämme. En ole vuosiin sairastanut edes flunssaa, koska tiedän, että Jeesus voitti sairautemme ristillä. Mieheni sairastaessa ei ole kertaakaan tarvinnut vajota epätoivoon, vaan saimme tyttäreni sekä seurakuntalaisten kanssa rukoilla mieheni terveyden puolesta ja uskoa, että sairaus on voitettu. Niin myös tapahtui.
Monesti ajattelen, että miten pärjäsin elämässäni, ennen kuin tutustuin Jumalaan ja Jeesukseen. Miten elämä olikaan monesti tyhjää ja epävarmaa, täynnä monenlaisia pelkoja. Kiitos Jumalalle, että Hän on isäni ja huolenpitäjäni, lohduttajani ja ystäväni aina.
Synnyin Kongossa. Äitini kuoli, kun olin vasta 6-vuotias. Vähän ennen kuolemaansa äitini sanoi minulle, että Jumala on onnen ja viisauden lähde ja kertoi, että kuoltuaan ihmiset menevät taivaaseen tai helvettiin. Jumalalta voi pyytää, että hän lähettäisi enkelinsä vastaamaan rukouksiin.
Äidin kuoleman jälkeen rukoilin: ”Jumala, jos olet olemassa, ainoa ihme, jota sinulta haluan on, että tuot äitini takaisin.” Koska rukoukseeni ei vastattu, päättelin, että Jumalaa ei ole olemassa. Muutin tätini luokse ja hän vakuutti, että saan nähdä äitini jälleen, jos vain uskon Jumalaan ja että Jumala vastaisi rukouksiini, kun aika olisi oikea.
Kirjoitin joka päivä kirjeen ja pyysin tätiäni antamaan sen Jumalalle ja äidilleni. Kirjoitin: ”Rakas Jumala, äiti sanoi, että olet voimakas, etkä ole sellainen kuin isäni. Hän sanoi, että rakastat lapsia ja kuulet heidän rukouksiaan ja vastaat niihin. Hän myös sanoi, että voit tehdä mitä vain. Rakastan äitiäni ja nyt on mennyt jo niin monta yötä ilman, että olen nähnyt äitiäni. Minulla on todella ikävä häntä. Muista, että hän jätti myös vain muutaman kuukauden ikäisen lapsensa, jolla myös on kova ikävä, ja joka itkee koko ajan. En voi nukkua öisin. Jumala, ole hyvä ja lähetä äitini takaisin. Tarvitsemme häntä. Kiitos! Odotan saavani nähdä äitini jälleen tänä iltana. Aamen.” Kun Jumalan ihme viivästyi, aloin vihata vielä enemmän ihmisiä, jotka puhuivat Jumalasta.
Vuosia myöhemmin kuulin radiossa pastorin vastaavan kysymyksiin. Lähetin hänelle kysymykseni ja hän soitti ja ehdotti tapaamista. Hän suostutteli minut siihen, että rukoilisimme viikon ajan. Hän oli varma, että Jumala tekisi tuona aikana ihmeen elämässäni. En rukoillut lainkaan. Ajattelin, että Jumala kuitenkin vastaisi tuon miehen tähden, koska välittää hänestä enemmän.
Viikon viimeisenä yönä näin kamalan unen maailman lopusta. Oli kaksi joukkoa, joista suurempi meni pimeään järveen ja kuoli. Toinen joukko iloitsi, lauloi ja tanssi. Järkytyin, kun näin kaikkien perheenjäsenteni menevän pimeyden järveen. He itkivät ja huusivat tuskissaan rukoillen apua. Mutta kukaan ei auttanut. Sitten kuulin äänen sanovan minulle: ”Jos rakastat heitä, pelasta heidät kuolemalta.” Kysyessäni miten voin pelastaa heidät ääni vastasi: ”Jumala rakastaa sinua ja sen vuoksi olet turvassa. Jos rakastat heitä, voit pelastaa heidät turvaan opettamalla, kuinka seurata Jeesusta ja elää uutta elämää.” Liityin iloitsevien ryhmään. Siihen heräsin.
Järkyttyneenä herätin huonetoverini ja kysyin, kuuliko hän mitään. Ei ollut kuullut. Aamulla soitin tuolle pastorille ja kerroin kaiken. Hän oli iloinen Jumalan ihmeellisestä vastauksesta minulle, lupasi rukoilla minun ja perheeni puolesta ja opetti minulle Raamattua. Nyt tunnustin, että Jumala rakastaa minua. Sydämeni täytti valo ja elämäni muuttui täysin. Annoin anteeksi isälleni, jota olin vihannut niin paljon. Rakastan Jumalaa ja kaikkia hänen luomiaan ihmisiä.
Kongosta päädyin kolme vuotta sitten usean maan kautta Suomeen. Alkujärkytys oli suuri saapuessani pimeään talviyöhön hirvittävässä pakkasessa ja kesähepenissä. Itkin kauhuissani viikkoja. Kun menin ulos, tervehdin jokaista vastaani tulevaa ihmistä. Ensimmäisen kuukauden aikana kukaan ei vastannut tervehdykseeni. Menin soittamaan naapurini ovikelloa saadakseni tutustua ja nähdä, kuka asui seinäni takana. Naapuri sanoi: ”Nyt näit” ja tempaisi oven nenäni edessä kiinni.
Nyt minulla on paljon ystäviä. Vedän myös englanninkielistä keskustelukerhoa. Opiskelen lähihoitajaksi tavoitteenani valmistua lääkäriksi. Olen iloinen, onnellinen ja täynnä toivoa. Jumala on ihmeellinen! Hän voi muuttaa kaiken.
Muutimme 70-luvulla perheemme kanssa Ruotsiin sukulaisen innostamana ja vähän seikkailumielessäkin. Perhe kasvoi siellä vielä neljännellä lapsella. Mieheni sai heti töitä ja minä hoidin kotona lapsia. Aloimme rakentaa omakotitaloa. Kaikki näytti menevän loistavasti ja onni hymyili meille.
Meillä oli jonkinlainen kaipaus Jumalan puoleen ja päätimme alkaa lukea Raamattua. Tuttavapariskunta pyysi meitä myös hengellisiin tilaisuuksiin, mutta oli niin paljon kaikkea tekemistä, ettei aikaa tuntunut löytyvän.
Eräänä pyhäinpäivän aattona yhdeksänvuotias poikamme Harri mietti iloisena, lähtisikö koulutansseihin. Hän lähti ulos, mutta illan tullen häntä ei kuulunut kotiin, vaikka oli jo pimeää. Soitin eri paikkoihin, mutta poikaa ei löytynyt. Silloin tuli hätä ja soitimme poliisille. En saanut unta, vaan oli lähdettävä etsimään Harria. Ulkoportailla seisoessani kuulin Harrin äänen taivaalta: ”Äiti.” Kuolema kävi mielessä.
Kolmen päivän ajan olimme valtavan epätietoisuuden vallassa. Illalla kuulimme uutisista, mitä Harrille oli tapahtunut. Sairaalaan oli viety itsemurhaa yrittänyt mies, jonka henki onnistuttiin pelastamaan. Hän oli tunnustanut surmanneensa poikamme. Minä sain shokin. Koko perhe ja läheiset itkimme ja huusimme. Täytyin niin valtavalla vihalla, että ajattelin tulevani hulluksi. En voinut käsittää, kuinka joku voi tehdä sellaista lapselle.
Huusin Jumalalle: ”Auta minua antamaan anteeksi tälle murhamiehelle, en jaksa elää tämän vihan kanssa!” Aivan yhtäkkiä viha katosi ja koin valtavan vapauden. Tuntui kuin kivireki olisi otettu pois. Koin tästä vapaudesta iloa ja riemua, ja samalla sääliä ja rakkautta miestä kohtaan, joka oli teon tehnyt. Juoksin mieheni luokse ja kerroin antaneeni anteeksi. Mieheni kertoi kasvojeni loistaneen, mutta ei voinut ymmärtää, että saatoin antaa anteeksi. Ja oikeastaan se en ollutkaan minä, vaan Jumalan voima tuli avuksi, kun sitä pyysin. Hän otti vihani pois. Olin samalla ottanut Jeesuksen elämääni. En tosin ymmärtänyt sitä, ennen kuin vasta myöhemmin.
Mieheni taisteli tuskissaan vihan kanssa. Noin kolmen kuukauden kuluttua eräässä hengellisessä kokouksessa miehenikin sanoi: ”Jeesus, jos elät, tule minun elämääni ja annan itseni Sinulle”. Jeesus tuli ja mieheni viha katosi.
Harri oli kysellyt minulta aiemmin yhteisellä marjamatkalla: ”Äiti, mikä ero on Saatanalla ja Jumalalla?” En tiennyt, mitä sanoa, koska en ollut miettinyt niitä asioita. Vastasin: ”Minä uskon, että Jumala on hyvä ja Saatana on paha.” Harri vastasi: ”Minä valitsen Jumalan.” Muistin tämän Harrin kuoltua ja tiesin hänen olevan Jumalan luona. Harrin koulutavaroista löytyi myös virsikirja, josta hän oli ympäröinyt yhden virren: ”Jeesus maailman puolesta antoi elämänsä, avaa minun silmäni näkemään tämä. Kukaan ei ole koskaan rakastanut kuin Hän.” Sanat lohduttivat. Tiesin, että Harri on taivaassa Jumalan luona. Päätin, että jos joku rakastaa enemmän kuin äiti lastaan, hänen luokseen menen minäkin, maksoi mitä maksoi.
On kulunut jo lähes neljäkymmentä vuotta Harrin kuolemasta. Olen yhä samalla tavalla rakastunut Pelastajaani ja Vapahtajaani. Olen oppinut tuntemaan häntä enemmän. On ihanaa kertoa toisille, kuinka uskollinen ja hyvä hän on. Hän on kääntänyt kaiken kokemani pahan hyväksi.
Jumala rakastaa sinua ja haluaa muuttaa elämäsi elämisen arvoiseksi. Hänellä on hyvä tahto sinua kohtaan, hän tahtoo osoittaa sinulle rakkauttaan. Rakkautta, joka poistaa vihan!
Seitsemänvuotiaana minulle tapahtui asioita, joita kenellekään lapselle ei saisi tapahtua. Minua käytettiin seksuaalisesti hyväksi. En edes ymmärtänyt, mitä minulle tapahtui, enkä kyennyt kertomaan vanhemmilleni. Tunsin syyllisyyttä ja likaisuutta, aivan kuin se kaikki olisi ollut minun vikani. Niin piilotin sen, enkä ajatellut tapahtunutta. Mutta vaikka se tavallaan unohtuikin, kipu kuitenkin eli omaa elämäänsä jossain syvällä sisälläni.
Niin kuin tämä ei vielä olisi riittänyt, 14–15-vuotiaana minut raiskattiin useamman kerran. Minulle sanottiin, etten saa kertoa kenellekään, ja ettei minua kukaan uskoisikaan. Mies väitti, että minun katsottaisiin itse aiheuttaneen tapahtuneen omalla käytökselläni. En siis kertonut, vaan kätkin taas kaiken sisimpääni. Tunsin olevani ala-arvoinen ihminen. Selviydyin silti elämässäni eteenpäin kohtalaisesti, vaikka olin rauhaton, enkä luottanut kehenkään. Muutin nuorena Ruotsiin ja aivan uusiin ympyröihin, mutta en sielläkään pystynyt solmimaan pysyviä ihmissuhteita. Minulle syntyi kaksi lasta ja sekasortoisessa tilanteessa päädyin kerran myös aborttiin. Elämä oli niin raskasta, että yritin kahdesti itsemurhaa. Epäonnistuttuani pysyin elämässä kiinni vain lasteni takia.
Olin hakenut lastenhoitajakouluun ja rukoilin, että jos Jumala auttaa minua pääsemään sinne, niin minä annan elämäni hänen käsiinsä. Rukoukseni kuultiin. Pääsin opiskelemaan, ja vaikka elämä ensin jatkui niin kuin ennenkin, niin sisimmässäni tapahtui hiljalleen jotain. Menin kevättalvella 1979 hengelliseen tilaisuuteen ja siellä Jeesus tuli elämääni ja sain Jumalalta syntini anteeksi. Syyllisyyteni kahleet murrettiin.
Sain kokea Jumalan rakkautta seurakunnan keskellä ja kasvoin uskossa. Muutama vuosi meni kuin pumpulissa miettimättä mennyttä. Tapasin myös uudelleen erään tutun miehen, joka oli tullut tahollaan uskoon, ja niin me menimme naimisiin.
Sisimpäni rikkinäisyys nousi kuitenkin pintaan tyttären syntymän myötä – kuten monesti käy. Lapsuuden kokemukseni olivat edelleen täysin käsittelemättä ja se alkoi näkyä arjessamme. En ollut kertonut kenellekään tapahtuneesta. Mieheni oli aivan ihmeissään käytöksestäni. Hän ei ollenkaan ymmärtänyt, miksi olin tyttäreni suhteen aivan pakonomaisen ylisuojeleva ja joskus taas ahdistunut ja torjuva. Järkeni kyllä tajusi, että käytökseni on mieletöntä, mutta tyttären varjelemisessa huusikin hätäänsä pieni satutettu tyttö omassa sisimmässäni. Eräällä pitkällä kävelyretkellä sain lopulta kerrottua miehelleni kaiken lapsuudessa kokemani. Kyyneleet silmissäni sanoin ymmärtäväni, jos hän ei halua enää jatkaa elämää kanssani. Hän jäi rinnalleni ja oli tukenani, kun Jumala alkoi hoitaa minua. Se oli vuosikausien prosessi, jonka aikana luotettavien sielunhoitajien kanssa toin rikotun minuuteni taivaallisen lääkärin käsiin. Viimein pystyin myös antamaan anteeksi minua vahingoittaneille ihmisille, joiden kohtaaminen ei enää ahdistanut.
Tänään olen täysin vapaa. Jumalan rakkaus on nostanut naiseuteni kukkaan entisen häpeän ja kivun mullasta. Siksi voin myös jakaa näin vaikean asian rohkaistakseni sellaista, joka epäilee oman tuskansa ja väärän syyllisyytensä alla, ettei Jumalakaan voi häntä auttaa. Kyllä hän voi!
