Kaikki vaikutti menevän hyvin elämässäni. Löysimme vaimoni kanssa toisemme nuorina aikuisina. Perheen perustamisen aikoina olin töissä muurarina ja laatoittajana suurilla rakennustoimistoilla.
Perustin oman firman vuonna 1982. Yritys lähti hyvin käyntiin ja kasvoi hyvää vauhtia. Bisneselämään kuuluu – suhdetoiminnan nimissä – paljon tapaamisia ja juhlimistakin. Pyörin niissä mukana. Tunsin kuitenkin ajoittain sisimmässäni, ettei kaikki ole aivan oikein. Aloin väsyä. Päätin myydä yritykseni, ja kaupat syntyivätkin vuonna 1992. Olin aivan poikki.
Pidin viiden kuukauden burn out -loman. Sitten lähdin taas töihin intoa puhkuen. Voimat riittivät viikoksi. Olin tyytymätön. Puoli vuotta firmani myynnin jälkeen ostin sen takaisin.
Monet houkutukset vetivät minua puoleensa. Vapaa-aikoinani keikkailin; soittelin ja laulelin kun vain joku hoksasi pyytää. Kävin edelleen myös kotiseurakuntani tilaisuuksissa kitarani kanssa, mutta ainakin vaimoni tiesi, ettei sydämeni ollut mukana niissä lauluissa.
Firmallani oli kolme vuotta töitä Moskovassa ja Pietarissa. Lähes viikoittain matkustin itänaapuriin. Nuo vuodet olivat raskaita. Kova kuori peitti todellisuuden. 2005 vaiheilla taloudelliset vaikeudet lisäsivät paineitani. Alkoi tulla luottotappioitakin. Mentiin kuitenkin eteenpäin, koska töitä oli paljon ja raha kiersi.
Ymmärsin vuoden 2007 aikana, että Jumala kutsui minua takaisin lähelleen. Olin vähitellen kääntänyt hänelle selkäni. En elänyt Raamatussa kuvatuilla ”vihreillä niityillä”, vaan raahustin kivikkoisilla pientareilla.
Veljeni on Jumalan mies. En ollut kertonut hänelle elämäni mutkista. Kuitenkin hän varoitti minua monet kerrat. En halunnut kuulla totuutta ja karttelin hänen puheluitaan.
Verottajan lappu saapui vuonna 2008. Se johti siihen, että edessä oli konkurssi-istunto. Maailmani romahti. Kerroin vaimolleni elämäni olevan nyt varsinaisessa pattitilanteessa. Vaimoni pyynnöstä äitini ja muutamat ystävämme sopivat rukouksesta puolestani. ”Jumala, puutu yliluonnollisella tavalla Masan elämään”, he anoivat.
Menin yksikseni mökillemme. Veljeltäni tuli kehotus: ”Valitse seurakunnastasi kolme luotettavaa ystävää ja kerro heille omat ja firmasi asiat. Sitten Jumala voi ja alkaa toimia! Toimi nopeasti, paluuta ei ole!” Sovimme tapaamisen noiden kolmen ystävän kanssa seuraavaksi päiväksi. Kerroin heille koruttoman totuuden. Puolestani rukoiltiin. Jeesus antoi syntini anteeksi.
Jumala antoi minulle voiman ja viisauden selvitellä asioitani verottajan ja ihmisten kanssa. Toive yrityssaneerauksesta tuntui mahdottomalta, koska oli vaikea tilanne ja vähän aikaa. Käräjäoikeus otti kuitenkin ihmeekseni vastaan yrityssaneerausanomuksen. Jo määrätty konkurssi-istunto oli myös peruttu verottajan toimesta.
Elämänmuutos on totta tänäänkin. Koko elämäni on muuttunut. Yrityksenikin toimii edelleen. Nyt olen sama mies arkena työssä ja pyhänä kirkossa. Ei ole enää erikseen kirkkotakkia ja arjen roolivaatteita. Naamiot ovat pudonneet. Pyydän Jumalalta aina aamuisin: ”Ohjaathan elämääni tänäänkin, että voin elää tahtosi mukaan ja kertoa toisillekin suurista teoistasi arjen keskellä.”
Mira Kunnasluoto, laulaja, tangokuningatar, Elimäki
”Tähteyteen liittyy paljon unelmia, mutta myös yllätyksiä. Vuonna 2000 hiuksilleni laskettiin tangokuningattaren kruunu, ja sain kunnalta lahjaksi omakotitontin. Lavakiertue takasi toimeentulon vuodeksi eteenpäin. Vajaan kymmenen päätoimisen keikkavuoden jälkeen jouduin tekemään töitä muun muassa puhelinmyyjänä. Valmistuin viime vuoden puolella puutarhuriksi, mutta viime elokuusta eteenpäin olen ollut monien tapaan työtön. Uskoa en ole silti missään elämän käänteessä hukannut.”
Ensimmäinen kuukausi työttömänä meni kotona lepäillessä. Pian huomasin, että päivärahoilla keikkavuosien laskuja maksaessa eläminen voi olla tiukkaa. Helposti asiat alkavat pyöriä päässä, ja silloin lenkille lähtö tai muut kodin pienet asiat kangertavat.
Lavoille en enää unelmoi, sillä tiedän, mitä viihdemaailma pitää sisällään. Voittoa seurannutta julkisuutta oli vaikea hallita. Menetin perheeni kanssa yksityisyyden.
Rakastin laulamista jo pikkutyttönä. Ensiesiintymiset tapahtuivat mummolan kahvivieraille tai tarhan joulujuhlassa. Ala-asteella ystävystyin tytön kanssa, jonka äiti oli uskovainen. Me lauloimme paljon yhdessä, ja hän opetti minulle kitaransoittoa. Samalla juttelimme paljon taivasasioista.
Nuorena tein uskonratkaisun seurakunnan nuortenleirillä. Tuolloin elettiin 1980-lukua ja Kouvolassa käynnistettiin Vappugospel-tapahtuma. Pääsin kuuntelemaan Gospel Power -yhtyettä, jonka musiikki tuntui energiseltä ja innostavalta. Pidin paljon myös Exit- ja Heureka-yhtyeistä, mutta erityisen paljon minua puhutteli laulaja Helena Saari, jonka yhdessä kappaleessa sanotaan näin: ”Pää pystyyn, näytä värisi! Pää pystyyn, kerro uskosi!”
Tunsin tuohon aikaan epävarmuutta siitä, miten elää uskovaisena, kun useimmat ihmiset ympärilläni eivät jakaneet samaa vakaumusta kanssani. Laulun rohkaisemana pidin kaverini kanssa päivänavauksen, jossa soitimme gospelia koko koululle ja puhuimme Jeesuksesta. Saimme kuulla huuteluja ”siellä ne uskovaiset nyt menevät!” mutta pidimme rohkeasti päämme pystyssä.
Yläkoulun jälkeen etsin omaa alaani pitkään. Kokeilin muun muassa sairaanhoitajaopintoja, mutta ne kariutuivat siihen, etten pystynyt pistämään toista ihmistä. Avioiduin nuorena. Olin vasta kahdeksantoista, kun asetuimme mieheni kanssa Elimäelle. Saimme kaksi ihanaa poikaa. Liittomme ajautui karille vajaa parikymmentä vuotta sitten. Omaa ammattia ei edelleenkään ollut, joten jotain piti keksiä. Olin katsellut televisiosta Tangomarkkinoita ja päätin kokeilla, miten pitkälle rahkeeni riittäisivät. Heti ensi yrittämällä vuonna 1999 ylsin semifinaaliin ja seuraavana vuonna hiuksilleni laskettiin kruunu.
Minulla oli keikoilla jotenkin ristiriitainen olo. Sain toki laulaa rakkaudesta, joka on Jumalan lahja ihmisille, mutta silti tunsin usein suurta tyhjyyttä. Illasta toiseen humalaisille ihmisille laulaminen ei tyydyttänyt. Yritin useampaan otteeseen lopettaa iskelmäurani, mutta toisaalta tulojakin tarvittiin. Myös saamani neuvot jatkosta hämmensivät mieltä. Lopulta selkeä käännös elämään tuli, kun sain Poriin nimettömältä lähettäjältä vihreän Uusi elämä -kirjasen ja musiikki-cd:n.
Haaveeni hengellisen levyn tekemisestä toteutui vuonna 2015. Kesällä julkaisin oman levyn, jossa laulan valitsemiani 80-luvun hengellisiä hittejä. Nyt en enää säntäile sinne tänne omilla harharetkilläni, vaan odotan, minne Jumala haluaa minut johdattaa. Rauha sydämessäni kertoo, että olen oikealla tiellä. Todellinen, kestävä onni on löytynyt.
Luonnossa liikkuminen ja urheilu olivat elämässäni tärkeimmällä sijalla, kunnes hurahdin hevimusiikkiin. Päivät kuluivat rekkamiehenä. Normaalielämäni, johon kuului paitsi töitä myös heviä ja viikonloppujuomista, häiriintyi pahasti, kun veljeni tuli uskoon. Ihmettelin sivusta miten hänen karski kuorensa pehmeni ja käyttäytymisensä muuttui. Muutos oli niin radikaali, että se vaikutti minuunkin voimakkaasti. Tuntui aivan kuin joku itseäni suurempi, Jumala, puhuisi minulle hänen elämänmuutoksensa kautta…
Riikka Elisabet Hertteli, laulaja-laulunkirjoittaja, Kokkola
Yritin luoda menestyvää uraa laulajana ja laulunkirjoittajana. Kun menestystä ei tullut, minusta tuli surullinen ja katkera. Kipuilujeni keskellä löysin uuden näköalan tulevaisuuteen.
Tiesin jo lapsena haluavani laulajaksi. Aloin esiintyä melko pienenä. Myöhemmin opiskelin laulua ja pianonsoittoa ja aloin kirjoittaa omia lauluja. Minulla riitti sisäistä ylpeyttä ja kunnianhimoa pyrkiessäni kohti musiikillisia päämääriäni. Sain 18-vuotiaana levytyssopimuksen ja osallistuin MTV3:n Suomen Tähti -laulukisaan. Useamman kerran yritin tarjota itseäni eri levy-yhtiöihin, mutta totuus oli se, etten kyennyt pettymyksekseni kovaan musiikkibisnekseen, joka vaati kokonaan uudenlaisen imagon rakentamista niin ulkoisesti kuin sisäisesti. Kun ymmärsin, etten ehkä pääsekään tekemään omaa musiikkia, koin itseni epäonnistuneeksi ja tunsin häpeää. Menestyksen karkaaminen käsistä teki kipeää. Omaksuin ajatuksen, etten kelpaa sellaisena kuin olen.
Jatkoin musiikin tekemistä omaehtoisesti. Vuonna 2010 ilmestyi soololevyni. Myöhemmin julkaisimme Soul What? -yhtyeen kanssa levyn, joka sisälsi kirjoittamiani lauluja.
Kaikkien yrittämisteni keskellä näin ihmeellisen näyn, joka pysäytti minut. Jumala antoi minulle erityisen kutsun laulamiseen liittyen. Näyn jälkeen saavutukseni alkoivat näyttää katoavaisilta ja turhilta. Kuolemanpelko ja outo syyllisyys alkoivat vaivata sisintäni. Selitin itselleni, että hyvän ihmisen elämä riittäisi. Syntisyys oli minulle vieras ajatus. Luin Raamatusta Jeesuksesta ja aloin nähdä asiat toisin.
Eräänä syyspäivänä vuonna 2013 luin hengellisestä kirjasta rukouksen ja sanat: ”Jos olet valmis antamaan elämäsi Jeesukselle, niin lue tämä rukous ääneen.” Olin tullut omien valintojeni kanssa, uupuneena ja ahdistuneena, tien päähän. Olin nähnyt vääryyttä, ylpeyttä ja ahneutta ruokkivan maailman. Mikään ei ollut täyttänyt kaipaustani. Niinpä päätin luovuttaa elämäni Jeesukselle. Luettuani rukouksen ahdistus, syyllisyys, kuolemanpelko ja epämääräinen sisäinen taakka hävisivät yhtäkkiä ja tilalle tulivat suuri ilo, rauha ja valtava helpotus. Ymmärsin, että Jumala on todellinen.
Noin kaksi viikkoa tuon ihanan kokemuksen jälkeen sairastuin neurologiseen kuulosairauteen. Menetin terveen kuulon ja minusta tuli työkyvytön. Jouduin jättämään laulunopettajan työni. Erilaiset kuulohäiriöt, kova tinnitus, humina päässä, pyörrytys, oksentelu ja kova pääkipu veivät minut sängynpohjalle. Ensimmäinen vuosi kului kokonaan hiljaisuudessa.
Olin keskittynyt koko ikäni vain musiikkiin ja yhtäkkiä menetin kaiken, mitä olin rakentanut: työpaikkani, bändit, joissa lauloin, lauluntekijän urani, monia ihmisiä sekä toimeentuloni. Se masensi minua. Kyselin Jumalalta, miksi hän salli minulle tällaisen koettelemuksen, ja mietin, oliko kyseessä rangaistus. Kuulin silloin Jumalan puhuvan, että hän tulee vielä parantamaan minut. Haluan uskoa siihen.
Tarvitsen edelleen paljon hiljaisuutta ja joudun käyttämään aina korvatulppia ääniyliherkkyyden vuoksi. Nykyään osaan jo kiittää siitä, että olen saanut hiljentyä ja olla lähellä Jeesusta. Joskus tulee huonoja päiviä. Silloin yritän kääntää katseeni Jeesukseen. Elän erämaassa, mutta Jumala lohduttaa ja vahvistaa minua antamalla uusia lauluja. Terveyden salliessa laulan niitä seurakunnassa. Olen tehnyt valintani, että palvelen Jumalaa sillä paikalla ja niistä olosuhteista käsin kuin nyt tässä tilanteessa voin. Koen silloin olevani juuri siellä missä minun tuleekin olla.
