Löysin uuden identiteetin
Irma Saarimäki, eläkkeellä oleva sielunhoitoterapeutti, Kouvola
Olen kohdannut elämäni varrella ahdistusta, masennusta ja jopa paniikkihäiriön. Niitä tärkeämpi on kuitenkin matka rikkinäisyydestä eheyteen, arkuudesta rohkeuteen ja uuden identiteetin löytyminen. Tiedän, miten tervehdyttävää anteeksiantaminen ja -saaminen voi olla.
Ujous ja arkuus leimasivat lapsuuttani Elimäen Takamaalla. Oppikoulusta mieleen on jäänyt kuriin painottuva ilmapiiri, joka ei juuri rohkaissut. Isä oli itselleni turvallisin henkilö, jolta sain itsetuntoni perustan. Ensimmäiset onnistumiset muistan kokeneeni kauppaopistossa.
Solmin avioliiton 23-vuotiaana. Perheeseemme syntyi kaksi lasta, tyttö ja poika. Pojan ollessa puolitoistavuotias Kotkan sairaalan lääkäri epäili hänen sairastavan leukemiaa. Poikaa oli toivottu ja häntä oli odotettu pitkään, joten koin tilanteen suurena Jumalan puhutteluna. Lupasin antaa elämäni Jumalalle, jos lapsi paranisi. Niin tapahtuikin, vaikka diagnoosista ei saatu koskaan täyttä varmuutta. Pian tämän jälkeen kävin rukoiltavana Kouvolan keskuskirkon alttarilla, jossa Kalevi Lehtinen piti Elämä löytyy -tapahtumaa.
Uskoontulo on usein alku sisäiselle eheytymiselle. Aloin ahmia sielunhoitoon liittyvää kirjallisuutta ja kuuntelin hengellisiä puhekasetteja. Hiljalleen opin pitämään elämässä puoliani. En enää voinut antaa ihmisten kävellä kuvaannollisesti ylitseni.
Vuonna 2001 tapahtunut avioero pakotti minut kantamaan taloudellista vastuuta, vaikka äidin jättämä perintö helpottikin tilannetta alkuvuosina. Ihmissuhteen purkautuminen oli itselleni sysäys toteuttaa mielessä kytenyt haave lähteä raamattukouluun. Paikka löytyi Arkenista, Tukholmasta. Koin Jumalan kehottavan minua lähtemään. Minua johdatettiin käytännön asioissa.
Olin aiemmin käynyt terapeuttien luona juttelemassa elämäni vaikeuksista. Raamattukoulun lukuvuosi 2003–2004 avasi kuitenkin vasta tietoisuuden, että Jumalalla on tarkoitus elämälleni. Koulun pääteemana on sisäinen eheytyminen. Opetus keskittyy Raamattuun. Jälkeenpäin ymmärsin, että koulussa olisi tullut viettää aikaa yhden vuoden sijaan useampi. Monet asiat sisäistin vasta jälkeenpäin.
Muutin Mikkeliin ja elin pätkätöillä, jotka nekin loppuivat. Voimat olivat poissa ja yksinäisyys pahensi masennusta. Sen hetkiset ja aiemmat vaikeat kokemukset laukaisivat paniikkihäiriön.
Näin unta pienestä valkoisesta yksiöstä Kouvolassa, joten 2008 palasin tuttuun miljööseen. Sain pätkätöitä ja opiskelin Perheniemen opistossa sielunhoitoterapeutiksi. Lopetin aloittamani vastaanoton työn vähyyden vuoksi, ja jäin varhennetulle eläkkeelle. Työmaani on nyt kaksi pojanpoikaa ja seurakunnan rukouspalvelu.
Kaiken jälkeen ymmärsin, että minun piti kulkea matka arkuudesta ja pelokkuudesta rohkeuteen, jonka vain Kristus voi antaa. Hänen Pyhä Henkensä ulottuu hoitavana paljon syvemmälle kuin terapeutit tai me itse osaamme ymmärtää. Hänessä löydämme oikean, kestävän identiteetin. Kukaan ei ymmärrä meitä paremmin kuin Jeesus.
Anteeksiantamus on valtava terveyden lähde. Oivalsin sen jo aikanaan kirkossa luettaessa Isä meidän -rukousta. Elämässä oli niin paljon anteeksiantamattomia asioita, että joka kerta kyyneleet vuotivat silmistäni. Eheytymistä on myös se, kun saa pyytää ihmisiltä konkreettisesti menneitä tekoja anteeksi.
Nyt osaan elää ottamatta kaikkea eteen tulevaa henkilökohtaisesti. Saan palvella toisia hengellisessä työssä Jumalan voimalla ja lahjoilla. Hän tietää mihin johdattaa.
