Elämäni oli umpikujassa. Avioliittomme oli ajautunut kriisiin ja harkitsimme eroa. Omakotitalomme oli ulosmittauksen alla. Olin ahdistunut ja rauhaton. Itsemurha-aikeet houkuttivat. Lapsesta saakka alkaneet sydänongelmat lisääntyivät.
Kansakoulun ensimmäisen luokan hiihtokilpailu jäi mieleeni. Hiihdin niin kovasti kuin jaksoin. Hiihdon jälkeen alkoi rinnassani tuntua vaikea olo, jota kesti iltaan asti. Lääkärin mukaan minulla oli ollut rytmihäiriö. Sain ensimmäiset sydänlääkkeet 8-vuotiaana. Lääkäri kielsi enää koskaan hiihtämästä kilpaa.
Vuodet vierivät, ja joskus sydänoireet muistuttivat olemassaolostaan. Sydänlääkkeitä en käyttänyt, mutta varoin kuitenkin rasittamasta sydäntäni liikaa.
Vuonna 1977 rytmihäiriö yllätti jälleen hiihtoladulla. Vaivoin jaksoin hiihtää takaisin kotiin. Mieheni soitti ambulanssin. Sairaalassa lääkärin tutkiessa tajuntani alkoi heiketä. Jouduin happilaitteisiin ja nukutuksessa tehtiin sähköinen rytminsiirto, jolla sydämen oikea rytmi palautui. Lääkäri kertoi, että minulla on synnynnäinen sydänvika, WPW-syndrooma. Alkoi jatkuva sydänlääkkeiden käyttö.
Rytmihäiriöiden jatkuessa yhä pahempina elämä alkoi tuntua tarkoituksettomalta. Miehen yrityksen talousongelmat kasautuivat. Ulosottomies kävi usein muistuttamassa, että omakotitalomme on ulosmitattu. Avioliittommekin oli ajautunut kriisiin ja olimme menossa asumuserosovittelijalle.
Noihin aikoihin kuulin hengellisestä parantumiskokouksesta. Halusin lähteä sinne, vaikka hengelliset asiat eivät olleet päällimmäisenä mielessä. Rukousjonossa minulta kysyttiin, haluanko tulla uskoon. Sen enempää asiaa miettimättä vastasin, että haluan. Sitten pääsin keskustelemaan mieltä painaneista asioista. Tilaisuuden jälkeen olo oli kevyt; tuntui, etteivät jalat koskettaneet maata. Olin halunnut parantua sydänviasta, mutta sain paljon enemmän: uskon Jeesukseen. Siitä olin kiitollinen.
Myös puolisoni tuli pian uskoon. Sen jälkeen olimme hyvillämme siitä, ettemme eronneet. Saimme ihmeellisesti avun myös talousongelmista selviytymiseen.
Elämä asettui uomiinsa lähes 20 vuoden ajaksi, kunnes sydämeni tilanne jälleen paheni. Rytmihäiriöt lisääntyivät, lääkkeitä lisättiin ja vaihdeltiin. Vuonna 1999 synnynnäinen sydänvika paikannettiin, mutta sitä ei saatu korjattua. Seuraavat vuodet olivat vaikeita. Valvoin öitä ja usein minut vietiin ambulanssilla sairaalaan. Tuntui, etten jaksa enää, toivoin jo kuolemaa. Minua oli pyydetty vapaaehtoiseen hengelliseen työhön. Työ kiinnosti, mutta en voinut lupautua siihen rytmihäiriöiden takia.
Vuonna 2004 olin jälleen keskussairaalassa ja puolestani rukoiltiin. Tutkimushuoneessa oli kolme sydänsairauksien erikoislääkäriä, tarkoituksenaan polttaa häiriöitä aiheuttanut johtorata. Jotain merkillistä oli kuitenkin tapahtunut. Lääkärit ihmettelivät ääneen, minne vuonna 1999 paikannettu sydänvikani oli kadonnut.
Tuon parantumiskokemuksen jälkeen olen saanut kuin uuden elämän. Yli 30 vuotta jatkunut sydänkontrolli lopetettiin. Myös verenpaine korjaantui, enkä tarvitse enää lääkkeitä. Olen voinut tehdä hengellistä vapaaehtoistyötä jo 11 vuoden ajan. Talvisin hiihdän satoja kilometrejä. Olen kiitollinen Jeesukselle, rukoilijoille ja tietenkin myös lääkäreille saamastani hoidosta.
Rakkain raamatunkohtani on: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” (Joh. 14:27) Tämän rauhan olen saanut henkilökohtaisesti kokea.
Mira Kunnasluoto, laulaja, tangokuningatar, Elimäki
”Tähteyteen liittyy paljon unelmia, mutta myös yllätyksiä. Vuonna 2000 hiuksilleni laskettiin tangokuningattaren kruunu, ja sain kunnalta lahjaksi omakotitontin. Lavakiertue takasi toimeentulon vuodeksi eteenpäin. Vajaan kymmenen päätoimisen keikkavuoden jälkeen jouduin tekemään töitä muun muassa puhelinmyyjänä. Valmistuin viime vuoden puolella puutarhuriksi, mutta viime elokuusta eteenpäin olen ollut monien tapaan työtön. Uskoa en ole silti missään elämän käänteessä hukannut.”
Ensimmäinen kuukausi työttömänä meni kotona lepäillessä. Pian huomasin, että päivärahoilla keikkavuosien laskuja maksaessa eläminen voi olla tiukkaa. Helposti asiat alkavat pyöriä päässä, ja silloin lenkille lähtö tai muut kodin pienet asiat kangertavat.
Lavoille en enää unelmoi, sillä tiedän, mitä viihdemaailma pitää sisällään. Voittoa seurannutta julkisuutta oli vaikea hallita. Menetin perheeni kanssa yksityisyyden.
Rakastin laulamista jo pikkutyttönä. Ensiesiintymiset tapahtuivat mummolan kahvivieraille tai tarhan joulujuhlassa. Ala-asteella ystävystyin tytön kanssa, jonka äiti oli uskovainen. Me lauloimme paljon yhdessä, ja hän opetti minulle kitaransoittoa. Samalla juttelimme paljon taivasasioista.
Nuorena tein uskonratkaisun seurakunnan nuortenleirillä. Tuolloin elettiin 1980-lukua ja Kouvolassa käynnistettiin Vappugospel-tapahtuma. Pääsin kuuntelemaan Gospel Power -yhtyettä, jonka musiikki tuntui energiseltä ja innostavalta. Pidin paljon myös Exit- ja Heureka-yhtyeistä, mutta erityisen paljon minua puhutteli laulaja Helena Saari, jonka yhdessä kappaleessa sanotaan näin: ”Pää pystyyn, näytä värisi! Pää pystyyn, kerro uskosi!”
Tunsin tuohon aikaan epävarmuutta siitä, miten elää uskovaisena, kun useimmat ihmiset ympärilläni eivät jakaneet samaa vakaumusta kanssani. Laulun rohkaisemana pidin kaverini kanssa päivänavauksen, jossa soitimme gospelia koko koululle ja puhuimme Jeesuksesta. Saimme kuulla huuteluja ”siellä ne uskovaiset nyt menevät!” mutta pidimme rohkeasti päämme pystyssä.
Yläkoulun jälkeen etsin omaa alaani pitkään. Kokeilin muun muassa sairaanhoitajaopintoja, mutta ne kariutuivat siihen, etten pystynyt pistämään toista ihmistä. Avioiduin nuorena. Olin vasta kahdeksantoista, kun asetuimme mieheni kanssa Elimäelle. Saimme kaksi ihanaa poikaa. Liittomme ajautui karille vajaa parikymmentä vuotta sitten. Omaa ammattia ei edelleenkään ollut, joten jotain piti keksiä. Olin katsellut televisiosta Tangomarkkinoita ja päätin kokeilla, miten pitkälle rahkeeni riittäisivät. Heti ensi yrittämällä vuonna 1999 ylsin semifinaaliin ja seuraavana vuonna hiuksilleni laskettiin kruunu.
Minulla oli keikoilla jotenkin ristiriitainen olo. Sain toki laulaa rakkaudesta, joka on Jumalan lahja ihmisille, mutta silti tunsin usein suurta tyhjyyttä. Illasta toiseen humalaisille ihmisille laulaminen ei tyydyttänyt. Yritin useampaan otteeseen lopettaa iskelmäurani, mutta toisaalta tulojakin tarvittiin. Myös saamani neuvot jatkosta hämmensivät mieltä. Lopulta selkeä käännös elämään tuli, kun sain Poriin nimettömältä lähettäjältä vihreän Uusi elämä -kirjasen ja musiikki-cd:n.
Haaveeni hengellisen levyn tekemisestä toteutui vuonna 2015. Kesällä julkaisin oman levyn, jossa laulan valitsemiani 80-luvun hengellisiä hittejä. Nyt en enää säntäile sinne tänne omilla harharetkilläni, vaan odotan, minne Jumala haluaa minut johdattaa. Rauha sydämessäni kertoo, että olen oikealla tiellä. Todellinen, kestävä onni on löytynyt.
Elämäni pysähtyi täydellisesti. Tuntui kuin lattiakin olisi noussut pystyyn. Ajattelin, että tällä koettelemuksella täytyy olla jokin merkitys. Kävellessäni Töölön sairaalan käytävää päätin, että elämäni pitää muuttua nyt.
Oli vuosi 1980. Vaimollani ja minulla oli kaksi lasta, poika ja tytär. Olin suuren kouvolalaisen maatalousliikkeen myymäläpäällikkö ja maatalouskonemyyjä. Lisäksi olin hiljattain ostanut kaksi maatilaa, joita viljelin.
Eräänä yönä näin pysähdyttävän unen suuresta kirkkaasta rististä. Olin vaimoni kanssa selkä tuohon ristiin päin. Katselimme pimeyteen – pysähtyneinä. Ihmettelin unta. Kului kymmenen päivää ja 8-vuotias tyttäremme alkoi voida pahoin. Lääkäri epäili aivokasvainta. Lähdimme Kotkasta Helsinkiin ambulanssilla. Matkalla uni muistui mieleeni. Ajattelin, että kirkas risti varmaankin liittyy tilanteeseen.
Tyttäremme pää kuvattiin. Lääkäri kertoi, että silmähermojen risteyskohdassa oli kookas kasvain, joka kasvoi molempiin aivolohkoihin päin. Elämä pysähtyi täydellisesti.
Uni rististä tuli uudelleen ja uudelleen mieleeni. Se, että voisi menettää lapsensa, tuntui kauhealta. Samalla ristin kirkkaus antoi toivoa. Koin suurena asiana sen, että Jumala tuntui valmistelleen meitä kohtaamaan tyttäremme sairauden. Ajattelin, että tällä koettelemuksella täytyy olla jokin merkitys. Kävellessäni Töölön sairaalan käytävää päätin, että elämäni pitää muuttua nyt.
Hengellisillä kesäjuhlilla juttelin pastorin kanssa. Siinä pyysin Jeesukselta anteeksi niitä pahoja asioita, joita olin tehnyt. Pastori rukoili puolestani ja vakuutti, että asiat, joissa koin tehneeni väärin, oli annettu anteeksi.
Myös tyttären puolesta rukoiltiin paljon. Inhimillisestä näkökulmasta katsottuna peli kasvainta vastaan oli menetetty. Lääkäri ei antanut juurikaan toivoa sädehoidon tehosta. Kasvaimen kasvu kuitenkin pysähtyi. Silmähermojen risteyskohdassa jäljellä on kookas, mutta kalkkeutunut kasvain. Näkökenttä jäi kapeaksi, mutta tytär jäi henkiin.
Usko kuuluu elämän kokonaisuuteen. Se on perusasia, joka kulkee mukana joka paikassa. Pian uskoontulon jälkeen kypsyi ajatus siitä, ettei joka aamu tarvitsisi lähteä muualle töihin. Perustin siemenpakkaamon. 90-luvulla yritystoiminta laajentui kalustetuotantoon.
Yritystoimintamme on monipuolista. Eri toiminnot seuraavat toisiaan kausiluonteisesti. Työtä riittää neljälle perheenjäsenelle ja kahdelle ulkopuoliselle työntekijälle ympäri vuoden.
Luottamus on yritystoiminnan ja kaupanteon perusta. Siihen perustuu se, että asiakas palaa uudestaan ja uudestaan ostamaan. Hyvät asiakkaat ja yhteistyö ovat niin hyvä asia, että eläkkeelle ei ole vielä haluja. Yrittäjyys on elämäntapa. Työ ja harrastus yhdistyvät. Virka-aikaa ei ole.
Terveys on pienessä yrityksessä yrittäjälle hyvin tärkeä asia, koska yrittäjälle ei ole useinkaan korvaavaa henkilöä, joka suunnittelee ja valmistelee työt. Homma pysähtyy, jos yrittäjä sairastuu. Alle viisikymppisenä sain aivoinfarktin. Kunto meni käsittämättömän alas.Toipumiseen meni melkein kaksi vuotta. Toivuin kuitenkin melkein ennalleni.
Näissä tilanteissa huomaa, miten tärkeää terveys on, ja oppii arvostamaan sitä, mistä kaikki hyvä lähtee. Ei asioita pysty tekemään omin voimin. Se on armoa, että jaksaa.
Usko on antanut minulle toivon ja päämäärän siitä, että olen matkalla kohti parempaa tulevaisuutta, iankaikkista elämää. En kulje ilman päämäärää.
”Vain harva osasi aavistaa onnellisen ulkokuoren takana perheen ihmissuhteiden rakoilevan. Toisten auttajana minun oli vaikea myöntää asioiden todellista tilaa. Ensimmäiset hälyttävät merkit mustasukkaisuudesta tulivat ilmi jo seurustelun alkuvaiheessa. Silti uskoin sinisilmäisesti rakkauden parantavaan voimaan.”
Vuosien mittaan en uskaltanut puhua vaikeuksistamme. Vasta eheytymiskurssilla tiedostin, ettei elämäni ollut normaalia. Siihen ei saanut kuulua minkäänlaista väkivaltaa tai epätervettä kontrollia. Olin joutunut kokemaan avioliitossani sekä alistamista että pelkoa. Kun lopulta halusin ottaa niihin etäisyyttä, olin aivan yksin.
Pelkoa elämässäni oli ollut ennenkin. Kun nuorena menin ajokorttia varten lääkärintarkastukseen, paljastui yllättäen vakava sydänsairaus. Sain tietää, että saattaisin kuolla minä päivänä hyvänsä. Elin jatkuvassa kuolemanpelossa. Vaistomaisesti ymmärsin, etteivät asiani Jumalan kanssa olleet kunnossa. Menin hengelliseen tilaisuuteen, jossa annoin elämäni Jeesukselle. Olin kuin pumpulissa. Sairaus oli edelleen läsnä, mutta kuolemanpelko oli poissa.
Heti alusta asti koin kutsumusta hengelliseen työhön. Minua puhuttelivat Raamatun sanat: ”Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.” Uskosta tuli elämäni kantava voima. Halusin kertoa siitä muille ja olin monessa mukana seurakunnassa.
Uskovalle eteen tullut ero ei ollut helppo ratkaisu. Useat minut tunteneet eivät ymmärtäneet ratkaisuani. Koin itsekin, että elämäni ja uskoni oli haaksirikossa. Kaksi vuotta kesti yksinäisyys, jonka aikana en halunnut puhua hengellisistä asioista.
Kun poikani meni rippikouluun, lähdin hänen kanssaan jumalanpalvelukseen. Siellä kuulin papin lausuman synninpäästön sanat: ”Olet vapaa, vapauta muita. Sinua rakastetaan, rakasta muita. Olet saanut anteeksi, anna anteeksi muille.” Nämä sanat palauttivat mieleeni kutsumuksen, jonka olin saanut nuorena. Tajusin, ettei arvoani määrittele kukaan ihminen vaan Jumala.
Tiesin, että ilman anteeksiantoa en voi parantua. Oli myös käytävä läpi asioita, muun muassa lapsena ja nuorena kohtaamiani vaikeuksia ja iskuja. Ne olivat osaltaan johtaneet siihen, että löysin itseni vaikeista ihmissuhteista.
Monesti anteeksiantaminen ja alistuminen sekoitetaan keskenään. Kenenkään ei tarvitse alistua mihinkään, minkä kokee vahingoittavan itseään. Ei myöskään tarvitse jäädä menneisyytensä vangiksi. Kun antaa anteeksi, voi päästää irti ja tulla vapaaksi. Tähän olen saanut voiman Jumalalta.
Menneisyyden läpikäyminen on vapauttanut löytämään rakentavia ihmissuhteita. Olen onnellinen työssäni pastorina. Elämän vaikeudet ovat kääntyneet voimavaraksi. Kokemusteni kautta pystyn nyt ymmärtämään toisia, joilla on samanlaisia kokemuksia, ja haluan auttaa heitä. Jumala paransi minut. Nyt olen vapaa ja onnellinen.
Minulla oli töitä, jenkkiautoharrastus, moottoripyörät ja naisseuraa. Silti koin, että jotakin puuttuu.
Olen kotoisin Ylihärmän Kosolan kylältä, puoliksi lapualainen, puoliksi ylihärmäläinen. Pohjanmaalla asuu mielestäni reilua sakkia, yleensä puheensa mittaisia miehiä ja naisia. Toivon, että jälkipolvi voisi ylläpitää senkaltaista asennetta.
Jos joku miettii Kosola-nimeä, niin Lapuan liikkeen johtaja Vihtori Kosola asui lapsuudessaan samalla paikalla kuin missä syntymäkotini on. Vihtori on todennut, että suvustamme löytyy niin häjyn haaraa kuin herätystä. Hänen äitinsä oli uskovainen ihminen, joka muistutti rukouksen voimasta. Paappa oli puolestaan neuvonut pitämään tilivälit lyhyenä Jeesuksen kanssa.
Koin yläasteikäisenä Jumalan selkeästi kutsuvan minua. Soitin siihen aikaan rumpuja rokkibändissä, minulla oli moottoripyörä ja nahkatakki. Olin mielestäni aika kova jätkä. Ihmispelko ja halu elää niin kuin elin saivat minut hylkäämään kutsun. Sekään ei pysäyttänyt menoa, että minulta kuoli alle parikymppisenä muutamassa vuodessa monta kaveria.
Kouluttauduin puusepäksi, kirvesmieheksi ja hirsiveistäjäksi. Rakensin itselleni hirsitalon kalusteineen. Ostin vain ikkunat valmiina. Olen ollut muun muassa Ranskassa Pyreneitten vuoristossa rakentamassa kaverini kanssa hirsitaloa. Se on riskipeliä, kun laitetaan Pohjanmaan lakeuksien pojat vuoristoon. Olin pudota pariinkin kertaan rotkoon.
Ihmisen sisimmässä on olemassa jumalakaipuu, jota yritetään täyttää usein korvikkeilla. Vaikka minulla oli asiat aika hyvin, oli töitä, jenkkiautoharrastus, moottoripyörät ja naisseuraa, niin hengelliset asiat alkoivat muistuttaa itsestään eräänä kesänä. Pari tapausta pysäytti miettimään. Kerran huomasin tyttöystäväni kanssa taloni parvekkeen kaiteella veripisaroista muodostuneen ristin. Säikähdimme, sillä oli mahdotonta, että kukaan ihminen olisi voinut käydä tekemässä sitä. Myöhemmin näin unen, jossa alettiin temmata ihmisiä Taivaaseen. Ymmärsin, ettei minulla ole tikapuita, joilla pääsisin mukaan siihen porukkaan.
Seuraavana pääsiäisenä meillä oli bändin kanssa keikka pitkänäperjantaina. Se vaivasi kovasti. Ajattelin, että menen aamulla kirkkoon, niin on helpompaa mennä illalla keikalle. Kirkkoherra sanoi heti jumalanpalveluksen aluksi, että ”tällaisena päivänä, jota vietetään Jeesuksen Kristuksen, Jumalan pojan ristiinnaulitsemisen muistoksi, ei kirkossakaan soiteta urkuja”. Ajattelin, että Jumalalle pyhitetyssä paikassa ei soiteta urkuja, mutta minä olen menossa rokkikeikalle. Se pysäytti. Lopulta päätin, etten jatka enää sitä tietä, jota olin kulkenut, ja annoin elämäni Jeesukselle.
Olen rukoillut itselleni rakkautta ja viisautta, että osaisin kohdata uskovaisena lähimmäiset oikealla tavalla. Ihmiset pitää kohdata samalta tasolta tai mieluummin vielä vaikka vähän alapuolelta, olivat he uskossa tai eivät.
Ostin 2000-luvun alkupuolella huonossa kunnossa olleen mullinavetan, jonka kunnostin alun perin autotalliksi. Siitä tuli myös paikka, johon kokoontuu kesäaikaan väkeä yli kirkkokuntarajojen. Lähäresmäessä on kynnys matalalla.
Usko antaa minulle turvan. Elämä ei anna täysvastuuvakuutusta kenellekään. Kukaan ei tiedä, mitä huominen tuo tullessaan. Mutta kun on lyöttäytynyt Jeesuksen kanssa kimppaan, niin se tuo sydämen tasolle sellaisen rauhan, ettei tarvitse pelätä sitä, mikä meitä kerran kohtaa. Jeesuksen verellä lunastettu perii iankaikkisen elämän Taivaassa.
