Uskonto
Hanna Mäkynen, sosiaalineuvos, Seinäjoki
Seurakunta on kuulunut aina luonnollisena osana elämääni. Mutta vaikka olin aktiivinen seurakunnan toiminnassa, en tuntenut sisälläni rauhaa. Jotain puuttui.
Olen sota-ajan lapsi. Äitini oli ollut urhea rintamalotta ja hänen isänsä eli pappani oli vapaussodan invalidi. Sota olikin lapsuudessani usein puheissa läsnä. Äiti teki ahkerasti työtä kukkakaupassaan, hoiti kahta lehmää ja muutamia kymmeniä kanoja. Isää ei ollut, eikä siitä puhuttu. Pappani hoiti minua rakkaudella. Hän oli turvallinen elämäni suoja. Papan kuoleman jälkeen läheiset kyläläiset muodostivat hyvän tukiverkon.
Pappani rakkaudesta huolimatta isättömyys on ollut kovimpia paikkoja elämässäni. Löysin isäni vasta vajaa 10 vuotta sitten, kun hän oli jo kuollut. Tämän tarkoitusta olen kysellyt paljon. Samoin sen, että yksi lapsistani on vaikeasti kehitysvammainen. Maria oli laitettava 5-vuotiaana hoitoon, koska emme selvinneet arkipäivistä, vaikka äitini myi kukkakauppansa ja muutti perheeseemme asumaan. On vaikea olla laitoslapsen äiti – edelleen, vaikka Maria on jo 45-vuotias. Tunnen vieläkin voimatonta surua.
Vaikeissa vaiheissa olen turvautunut Jumalaan. Seurakunta on ollut luonnollinen osa elämääni lapsesta asti. Kävin pyhäkoulua ja olin seurakuntanuori. Lukioaikoina puhuin koulun aamuhartauksissa ja pidin pyhäkoulua. Myöhemmin toimin seurakunnassa luottamustehtävissä. Minulle oli luontevaa rukoilla – vaikkakin usein niin, että määrittelin itse, miten Jumalan pitäisi auttaa minua. Yritin käydä kauppaa. Mutta vaikka asiat eivät menneet aina niin kuin olisin toivonut, en jäänyt surkuttelemaan kohtaloani. Näin asioissa johdatuksen.
Aktiivisesta seurakunnassa palvelemisesta ja rukoilemisesta huolimatta en juurikaan miettinyt uskoa ja sen merkitystä. Kaipasin kyllä välillä vahvempaa hengellisyyttä. En ymmärtänyt joidenkin uskovien puhetta elämän antamisesta Jeesukselle. Ihmettelin, miten sen voi oikein tehdä. Olinhan yrittänyt sitä tavallaan vuosikaudet.
Muutama vuosi sitten osallistuin naapurin rouvan kanssa seurakunnan järjestämälle, kristinuskon perusasioita käsittelevälle Alfa-kurssille. Puolivälissä kurssia astelin eräänä aamuna seurakuntasaliin. Katsellessani ympärilleni näin ikään kuin hehkuvan valon. Kuulin soittoa ja laulua, joka oli korvissani kuin enkelten musiikkia. Tunsin olevani jonkin kauniin, hellän ilmapiirin ympäröimänä. Mieleni teki kysyä muiltakin, että tuntevatko he saman armahtavan lempeyden. Pian soittaja ja laulaja istahtivat viereeni ja kysyivät, haluaisinko antaa elämäni Jeesukselle. Vastasin ”kyllä”. Kokemus oli valtava: yhteiseen rukoukseen vaipuneena tunsin rakkauden lämmön ja koin anteeksiantamuksen vapautuksen. Silloin tiesin, että nyt armo on totta. Kaikki juhlallinen tapahtui ilman omaa yritystäni, ilman omia ansioitani.
Jatkoin Alfa-kurssia ja ryhdyin käymään sunnuntai-iltaisin hengellisissä tilaisuuksissa. Heti ensimmäisenä iltana puhe alkoi toivotuksella ”rauhaa”, johon seurakunta vastasi ”rauhaa”. Minä itkin penkissäni. Rauha sydämessä, jonka armosta sain, on enemmän kuin olin osannut kaivata.
Taivaan Isä on ollut minulle puuttuva isä. Hänen turvallinen kätensä on ollut saatavilla aina tarvittaessa. Hän on sellainen kuin kauniissa kuvassa oleva Jeesus, joka ottaa lapsia syliinsä, ja jota pienet lampaatkin ovat lähellä. Isä ei hylkää ketään, ei ole vihan vimmainen eikä koskaan lyö lyötyä.
Luokittelematon
Fredrik Ekholm, ylirakennusmestari, Vaasa
Vaikka olen saanut kokea onnistumista työelämässä, näen kuitenkin tärkeänä palvella Jumalaa ja ihmisiä. Rakennusala on vaikuttanut elämääni, mutta olen ollut rakentajana myös Jumalan valtakunnassa.
Vartuin Vaasan Sundomissa turvallisessa kodissa, jossa arvostettiin työtä ja ahkeruutta. Olen kiitollinen tästä perinnöstä. Isäni perusti Vaasan Rakennuskorjaus -yrityksen, jossa olen tehnyt elämäntyöni. Aluksi työskentelin suuressa K. E. Nymanin rakennusliikkeessä vastaavana rakennusmestarina 13 vuotta. Koen, että minut on luotu rakentajaksi ja yrittäjäksi, ja sen vuoksi hankin koulutuksen tältä alalta.
Päivittäinen työni on ollut omalla laillaan jumalanpalvelusta, koska näen työni kutsumuksena ja kokopäivätyönä Jumalalle.
Johtajuus ja vastuunkanto työelämässä ja erilaisissa organisaatioissa on tuntunut luontevalta, vaikka se on joskus varsin vaativaa. Olen kokenut johdatusta erilaisissa tehtävissä, jotka liittyvät mm. politiikkaan ja seurakunnan toimintaan sekä lähetys- ja avustustyöhön. Olen toiminut useita vuosia Suomen ICCC:n (Kansainvälinen Kristillinen Kauppakamari) johtajana. Olen myös Beninin ja Israelin kunniakonsuli. Nämä eri tehtävät ovat vaatineet jatkuvaa kouluttautumista ja itsensä kehittämistä.
Läheinen suhde Jumalaan on hyvin tärkeä minulle. Vanhempani tulivat uskoon, kun olin 13-vuotias. Halusin kovasti kokea saman ja pyytää Jeesusta tulemaan elämääni. Se tapahtui vuotta myöhemmin. Sain elämääni aidon ilon ja aivan uuden merkityksen.
40-vuotiaana aloin kaivata Jumalan tuntemista entistä konkreettisemmalla tavalla. Kun kohtasin hänet ja antauduin hänelle, elämäni muuttui paljon jännittävämmäksi, mielenkiintoisemmaksi ja merkityksellisemmäksi. Samaan aikaan aloin tuntea enemmän rakkautta ihmisiä, seurakuntaa ja Jumalan toimintaa kohtaan.
Kohdatessani Jumalan minulle syntyi kaipaus antaa omista varoistani. Sain myös kutsun mennä johtamaan ja tukemaan projekteja mm. Afrikassa ja välittää siunausta taloudellisen tuen muodossa. Silläkin tavoin voi palvella Jumalaa. Anteliaisuus kuuluu hänen luonteenpiirteisiinsä. Olen saanut kokea siunausta elämässäni, ja siksi omastani antaminen on ollut minulle innoittavaa ja olen iloinnut siitä.
Ihmettelen, kuinka monia ovia Jumala on avannut voidakseni palvella ihmisiä eri maissa. Nämä jännittävät tehtävät, joihin minut on johdatettu, ovat antaneet aiheen viime vuonna julkaistuun kirjaani On aika rakentaa, jossa kerron kaikesta siitä hyvästä, mitä Jumala on tehnyt elämässäni. Kerron kirjassa myös suurista vaikeuksista ja koettelemuksista, joita olen kohdannut. Jumala on kuitenkin auttanut ja johdattanut minut niiden läpi.
Näiden vaiheiden kautta olen kokenut, että saamme paljon takaisin, kun annamme Jumalan johdattaa elämäämme. Olen saanut elämän suurella E:llä. Olen Jumalalle syvästi kiitollinen siitä, että saan elää elämää, jolla on korkeampi tarkoitus. Olen kiitollinen kaikesta, mitä hän on antanut, ja niistä erilaisista tehtävistä, joita minulle on uskottu. Vaikka olen oikeastaan jo eläkeiässä, haluan jatkaa aktiivisesti tehtävissä, joissa voin palvella Jumalaa.
Uskon, että Jumalalla on suunnitelma jokaisen elämää varten ja että kaikilla meillä on lahjoja, joita voimme käyttää. Minä en ole koskaan katunut sitä, että lähdin seuramaan Häntä.
Anteeksianto, Perhesuhteet
Frances Hume
En ollut puhunut veljelleni 28 vuoteen. Eräänä aamuna ennen pääsiäistä v. 2006 istuin tietokoneeni ääressä, kun pehmeääni kuiskasi sisälläni: ”Anna veljellesi anteeksi.” Huoneessa ei ollut muita, mutta kuulin nuo sanat hyvin selvästi. En tiedä miten muut välttävät epämiellyttäviä tehtäviä. Minä siivoan. Koko päivän imuroin, pyyhin ja pesin sekä järjestelin tietokoneen tiedostoja ja keksin muita tekosyitä. Minulla ei ollut veljen osoitetta, ei puhelinnumeroa enkä voinut saada hänen yhteystietojaan keneltäkään.
Illalla otin paperikorin sisällön esiin, järjestelin sen ja sijoitin jokaisen lapun lokeroonsa. Kapea paperipala jäi kiinni roskiksen läppään, joten vedin sen ulos. Ennen kuin tuhosin sen, vilkaisin käsinkirjoitettua tekstiriviä. Se oli veljeni sähköpostiosoite. Minulla oli aina ollut vain hänen työosoitteensa. Miten nyt saatoin lukea hänen kotiosoitettaan? Olin vastustanut Herran tahtoa kuin kapinoiva lapsi. Hienovaraisesti Jeesus pyyhki pois estelyni. Nyt saatoin joko kääntää selkäni hänen tahdolleen tai ruveta kirjoittamaan.
”Rakas veli”, kirjoitin. ”Haluan sinun tietävän, että ainut syy, miksi kirjoitan tämän kirjeen, on se, että Pyhä Henki sanoo minulle, että minun täytyy antaa sinulle anteeksi. Mutta ennen kuin teen sen, aion kertoa sinulle kaiken pahan, minkä olet minulle tehnyt.” Kirjoitin listan, joka yksilöi jokaisen julmuuden ja loukkauksen, jokaisen vaurion, jonka olin tallentanut sydämeeni. Ne purkautuivat tietokoneen näytölle kuin happo, joka vuotaa auton akusta. Odottamani helpotuksen sijaan tunsin tuomitsevani. Intuitiivisesti tiesin, että Jumala odotti minun ottavan seuraavan askeleen. ”… ja minun pitää pyytää sinua antamaan myös minulle anteeksi”, kirjoitin vastahakoisesti. ”28 vuotta olen kironnut nimesi ja tuominnut sinut. Voitko antaa minulle anteeksi?” Kun kirjoitin nuo sanat, tuomitsemisen tunne hälveni. Painoin ”lähetä” ja jäin odottamaan.
Veljeni vastaus saapui seuraavana aamuna. Se alkoi: ”Missä olet ollut? Olemme rukoilleet puolestasi yksitoista vuotta. Myös minä olen nyt uskovainen. Vien evankeliumia moottoripyöräjengien jäsenille. Olen vankilapappi.”
Tämä ei voinut olla se väkivaltainen veli, joka nuoruudessamme oli mäiskinyt minua seiniä vasten ja kironnut minua Raamatun lukemisen tähden. ”Pyydän anteeksi, etten vastannut heti. Viestisi oli niin järkyttävä, että en rehellisesti sanoen kyennyt käsittelemään sitä. Jumala armossaan on estänyt monet muistot noilta ajoilta. Joitakin asioita en muista, toisia en olisi voinut tehdä ja jotkut muistan, mutta en samalla tavalla kuin sinä muistat ne.” Hän vastasi harkiten jokaiseen syytökseen. Lukiessani jokainen katkera ja kieroutunut muisto selvisi.
Loppuun hän lisäsi: ”Monta kertaa otin selkäsaunan puolestasi. Eräänä iltana, kun äiti yritti tulla huoneeseesi lyömään sinua, estin häntä ja otin selkäsaunan puolestasi.” Tuokiokuvia tuosta illasta palautui mieleeni. Piileskelin ja kuulin ottelun ääniä oveni ulkopuolelta. Silloin en tiennyt, kumpaa vastaan meistä hyökättiin. Nyt tiesin. Lukiessani aloin nähdä veljeni toisenlaisessa valossa. Hän oli, niin kuin minäkin, taistellut selvitäkseen.
Perheen sisällä syntyneet vauriot haavoittavat syvimmin ja kestävät pisimpään, mutta anteeksianto voi parantaa ne iäksi. Tuona päivänä annoimme toisillemme anteeksi. Meidän kauttamme Jumala aloitti anteeksiannon ketjun. Muutamassa viikossa me kaksi yhdistyimme muiden veljien, siskon ja serkkujemme kanssa. Lämpimät keskustelut ovat nyt korvanneet vuosikymmenten kylmän hiljaisuuden. Vain Jeesus voi käynnistää tällaisen ketjureaktion.
Läheisten menettäminen, Näky
Esko Utriainen
Juoppo isäni tutustui alkoholiin jo 14 -vuotiaana. Äitini odotti lasta ja vanhemmillani oli aikomus avioitua. Nuori sulhanen nukkui kuitenkin onnensa ohi. Yhdeksän vuoden päästä yritettiin uudelleen, koska äitini odotti minua. Vanhempani eivät koskaan avioituneet ja äitini kyllästyi juoppoon mieheen. Muutimme isovanhempien luo Savoon. Jotenkin tultiin toimeen niin kauan, kun isovanhemmat elivät. Heidän kuoltuaan äitini lunasti kotitalon sisaruksilta ja velkaantui. Me elimme vieläkin suuremmassa puutteessa ja kurjuudessa. Äitini ei kestänyt veljeni lähtöä maailmalle ja päätti päivänsä. Jäin yksin. Naapurit ja sukulaiset pitivät jonkinlaista huolta, kunnes lähdin tienaamaan 12-vuotiaana. Olin taloissa renkinä ja 14-vuotiaana rahtilaivan kansimiehenä Rautalammin reitillä. Vasemmistolaisuuden siemenet kylvettiin näissä oloissa.
Muutin Lahteen rakennustöihin 17-vuotiaana. Lähdin mukaan Kommunistisen puolueen toimintaan. Purin ankeita lähtökohtiani aktiiviseen puoluetoimintaan ja kohosin Lahdessa lopulta puolueen johtoporukkaan. Viina ei minulle maistunut. En halunnut seurata isäni jälkiä, vaan mieluummin äitini suvun absolutistista perinnettä. Menin naimisiin 18 -vuotiaana. Työskentelin Askolla 10 vuotta mm. vanerisorvilla ja toimin osaston luottamusmiehenä. Olin vallankumouksellinen nuori mies.
Joulukuun 27. päivänä vuonna 1965 olin keskustellut illalla uskovan rouvan kanssa. Hän puhui minulle hengellisistä asioista ja minä marxismista ja kommunismista. Yöllä heräsin ja huomasin, että huoneesta oli hävinnyt katto. Näin kolme eri näkyä ja selostin niitä samanaikaisesti vaimolleni. Näyt todistivat minulle, että on olemassa Jumalan yliluonnollinen maailma. Lähdin keskellä yötä hakemaan uskovaa rouvaa ja annoin elämäni Jeesukselle. Sain syntini anteeksi. Muutaman päivän jälkeen palautin jäsenkirjani kommunistiselle puolueelle, joka siihen aikaan oli selkeästi jumalankielteinen järjestö.
Menin Askon teknisen johtajan luokse ja kerroin, että olen tullut uskoon. Johtaja puristi kättäni ja sanoi, että kaikki menneisyyden asiat on sovittu. Vaikeudet eivät kuitenkaan loppuneet tähän. 11 kuukautta tämän jälkeen vaimoni ja vauva kuolivat synnytyksessä ja jäin leskeksi 7- ja 8-vuotiaiden tyttöjen kanssa. Velimies kävi päivittäin katsomassa kuinka jaksan. Unettomuus vaivasi. Pyysin veljeäni viemään haulikon pois kaiken varalta. Mietin miksi näin tapahtui? Parin vuoden päästä saatoin pyytää veljeäni palauttamaan haulikon. Olin pystynyt antamaan anteeksi kovat kokemukseni.
Kohtasin pullakaupassa nuoren Lahteen muuttaneen Helkan. Istuimme vierekkäin Siion-seurakunnan kokouksessa. Kahden vuoden päästä aloimme seurustella ja menimme naimisiin. Tytöt saivat uuden äidin. Saimme myös kolme yhteistä lasta. Tein pitkän työuran mm. panostajana. Olin räjäyttämässä varaistuntosalia ja väestösuojaa Eduskunnan alle sekä Päijänne-tunnelia ja Olkiluodon matala-aktiivivarastoa. Yhteensä olen ollut räjäyttämässä yli 40 avolouhos- ja tunnelityömaata. Kaikkiaan muistan 30 erilaista tilannetta, joissa on ollut ”läheltä piti” tilanteita ja selkeä Jumalan varjelus.
Rakensin oman talon. Olen voinut elää tasapainoista elämää ja kasvattaa lapseni aikuisiksi. Olen toiminut seurakunnassa monissa tehtävissä mm. telttamestarina, nykyään ruoka-avussa, vuodesta 1996 Venäjän työssä ja monissa käytännön puuhissa. Omat rankat kokemukset ovat auttaneet ymmärtämään heikko-osaisia, joita löytyy niin Suomesta kuin Venäjältä.
Alkoholiongelmat, Stressi
Erika Harjukoski
Ennen kuin löysin Jeesuksen elämääni, kaikki unelmani olivat kuolleet. Ennen elokuuta 2010 koin olevani jatkuvassa stressitilassa. Olin polttanut itseni täysin loppuun liialla työn teolla, ylisuorittamisella ja raskaalla päihteiden käytöllä. Koin hylätyksi tulemisen pelkoa lapsesta saakka ja tämä vaikutti kaikilla elämänalueilla. Yritin suorittaa aina enemmän, etteivät ihmiset hylkäisi minua. Vastasin myöntävästi kaikkiin pyyntöihin ja liiallinen suorittaminen vei yöunet, heräilin vuosien ajan parin tunnin välein. Viikonloput yritin täyttää sisäistä tyhjyyttä alkoholilla, jonka käyttöä en ollut hallinnut enää vuosiin.
Aloin vähitellen pelätä kaikkea; ihmisiä, epäonnistumisia, rahattomuutta, työttömyyttä, auktoriteetteja, sairauksia. Pelkäsin että minut hylätään ja kuitenkin itse aloin eristäytyä ihmisistä. Kaikki tunteet olivat kuolleet, jäljellä oli enää kyllästyminen. Työn kannalta ongelmallisin oli esiintymispelko jota lisäsi sairastumiseni epilepsiaan 2005. Pelkäsin saavani kohtauksen kesken esiintymisen ja vaikka sain lääkityksen ja kohtaukset poistuivat, pelot jäivät.
Jumala on kutsunut minua useita kertoja elämäni aikana lapsuudesta lähtien, mutta en ollut kiinnostunut. Ihmettelin usein kirkoissa esiintyessäni, kuinka turvallinen ilmapiiri niissä oli ja kuinka alttaritaulut näyttivät ihmeellisen kiehtovilta. Nyt ymmärrän mistä oli kysymys, Jumala puhui minulle näiden kokemusten kautta. Elokuussa 2010 olin valmis kuuntelemaan. En enää tiennyt kuinka jatkaa eteenpäin ja huusin Jeesusta avukseni. Hän vastasi huutooni heti. Vaikka olin kuullut monesti elämäni aikana Jeesuksesta, en tiennyt kuinka Hänet otetaan omaan elämään. Luulin että minun tulee omalla yrityksellä uskoa Häneen, enkä tietenkään koskaan kyennyt siihen. Nyt suurella hädän hetkellä vain huusin Häntä auttamaan ja sanoin että haluan ottaa Hänet omaan elämääni. Kyse olikin siitä, että minun tuli haluta Hänet elämääni, niin yksinkertaista. Minun tuli antaa Hänelle lupa auttaa minua. Jumala kunnioittaa ihmisiä ja Hän ei tule kenenkään elämään ilman ihmisen omaa tahtoa. Olin rukoillut lapsesta lähtien, mutta en tiennyt kenen nimeen rukoilla. Jumala näytti minulle, että tie Hänen luokseen käy Jeesuksen kautta, uskomalla Jeesukseen Kristukseen, Hänen poikaansa.
Alkoi tapahtua ihmeellisiä asioita. Jumala vapautti minut päihteistä samalla hetkellä kun annoin Hänen tulla elämääni. Olin jo alkoholisoitunut. Oli todellinen Jumalan ihme, ettei enää ollut viinan himoa, ei minkäänlaista. Myös mieheni ja nuorin poikani löysivät Jeesuksen. Jumala alkoi vapauttaa minua ihmeellisellä tavalla peloista. Huomasin vähitellen kuinka ihmisten ja tilanteiden kohtaaminen tuntui helpommalta. Kadoksissa olleet tunteet palasivat, ennen itkin ehkä kerran vuodessa, nyt vetistelen ilosta ja surusta. En ollut nauranut ja iloinnut vuosikausiin, huomasin ihmeekseni iloitsevani monista asioista. Suurin ihme on, että olen saanut sisälleni täydellisen levon ja rauhan. Tiedän nyt etten ole syntynyt tähän maailmaan sattumalta, elämälläni on tarkoitus. Meillä on elävä Jumala joka haluaa auttaa ja haluaa yhteyttä kanssamme. On ollut mahtavaa huomata kuinka Hän auttaa kaikessa, ohjaa ja opastaa. Jeesus tuli tähän maailmaan kuollakseen kaikkien meidän syntiemme tähden ja tämä sovitustyö on tarkoitettu meille jokaiselle. Hän kutsuu myös sinua!
