David ja Marja-Liisa Ezzine, lähetystyöntekijät, Kauhajoki
Tapaaminen 70-luvulla Lontoossa muutti marokkolaishipin ja taistolaistytön elämän suunnan. Pariskunnasta tuli tehokas ja onnellinen työpari.
David: Olin tavannut kotona Marokon Casablancassa joukon hippejä. Liftasin heidän perässään Eurooppaan, kun olin kaksikymppinen. Tullessani Lontooseen minulla oli pelkkä reppu, eikä mitään papereita. Pelkäsin koko ajan. Sillä tiellä kaikki kuitenkin muuttui.
Hippiaatteessa minua veti puoleensa ystävyys ja yhteisöllisyys. Nukuttiin puistoissa, rakkaus oli vapaata, tavattiin ja keskusteltiin ja sitten jatkettiin kukin omaan suuntaansa. Lähes kaikki käyttivät huumeita – minäkin.
Asuin vähän aikaa veljeni luona, mutta se oli yhtä riitelyä. Olin työtön ja pian jäin yksin. Minut oli kasvatettu muslimiksi, joten yritin turvautua Koraaniin, mutta kirjan sanat tuntuivat tyhjiltä. Lopulta löysin työpaikan kellarikerroksessa olevasta keittiöstä. Tunsin olevani kuin haudattu: ei valoa, ei toivoa, ei aurinkoa.
Valon ja toivon löysin erään nuoren tytön avulla. Hän kertoi minulle Jeesuksesta, joka oli kuollut minunkin edestäni ja sovittanut syntini. Päätin silloin lähteä seuraamaan Jeesusta. Elämäni tuntui muuttuvan täysin. Olin täynnä toivoa. Käytin kuitenkin vielä huumeita, kunnes kuulin äänen sanovan: ”Et tarvitse tätä enää, lapseni!” Siihen se loppui.
Herra nosti minut kirjaimellisesti pimeydestä valoon. Pääsin nuoren miehen unelmatyöhön kerrostalon kattopuutarhuriksi. Paikka oli kaunis kuin Edenin puutarha, ja suuret ihmisjoukot kävivät ihailemassa sitä. En voinut kuitenkaan jäädä Lontooseen, sillä olin tavannut Marja-Liisan.
Marja-Liisa: Me rakastuimme 70-luvun alussa Lontoossa. Sieltä lähtiessäni ajattelin kuitenkin tarinamme mahdottomuutta. Oli liian paljon erilaisuutta. Ystävyytemme ei silti loppunut. Sovimme, että David matkustaa Suomeen.
Suoritin siihen aikaan Tampereen yliopistossa toimittajan tutkintoa. Olin aktiivinen äärivasemmistolaisessa ”taistolaisessa” liikkeessä. Osallistuin politiikkaan ja toimin Tampereen yo-teatterin taloudenhoitajana. Uskoin tasa-arvoisuuteen, heikomman puolustamiseen ja siihen, että yhteiskunta piti muuttaa paremmaksi poistamalla rikkaiden asemaa, etuja ja valtaa.
Uskonasiat eivät kiinnostaneet minua lainkaan. Suostuin kuitenkin lukemaan Raamattua Davidin mieliksi. Hän pyysi myös rukoilemaan kanssaan ja viimein lähtemään kirkkoonkin. Tämänkin tein rakkautemme tähden. Mutta kirkossa kohtasinkin todellisen rakkauden: Jeesuksen. Sen jälkeen ymmärsin, että ihmisen pahuus on este paremmalle maailmalle.
David: Elämä hymyili. Olimme rakastuneita ja löytäneet uskon Jeesukseen. Menimme naimisiin ja saimme kaksi lasta. Meistä tuli myös työtoverit – olemme tehneet jo 35 vuotta lähetystyötä yhdessä. Koska olemme itse kokeneet niin paljon Jumalan rakkautta, haluamme kertoa hänestä ihmisille, jotka eivät vielä tunne häntä. Teemme nykyään työtä myös turvapaikanhakijoiden keskuudessa. Monet heistä ovat löytäneet totuuden Raamatusta.
Jumalan johdatus meidän kohdallamme on ollut ilmeinen. Hän, joka näkee jokaisen sisimpään, tiesi, että marokkolaishipistä ja taistolaistytöstä tulisi onnellinen pari.
