Terttu Malinen, Kitee

Vuoden 1986 loppupuolella, kun olin töissä keittiössä, voimani yhtäkkiä hiipuivat. Eräänä yönä heräsin, eivätkä jalkani kantaneet. Mieheni joutui viemään minut terveyskeskukseen.

Lääkäri sanoi jalkojeni kantamattomuuden johtuneen vain hyperventilaatiosta, ja minut passitettiin kotiin. Kun jalkani eivät kuitenkaan parantuneet, jouduin uudestaan sairaalaan.

Sairaalassa näin unia, joiden avulla ymmärsin aivan selvästi, että sielustani taisteltiin. Keskussairaalassa ollessani näin vielä unen valkoisesta pilvestä, jossa luki isoin kultaisin kirjaimin: ”VAIN JUMALA VOI SINUA AUTTAA.” Tilanteessa oli melkoista elämänironiaa, sillä teini-iässä uskoon tulleelle siskolleni olin hyvin huolettomana naureskellut, että nälkä lähtee kyllä leivällä ja jano vedellä eikä niiden poistamiseen Jeesusta tarvita.

Oma voimattomuuteni teki kuitenkin minustakin tarvitsijan. Palattuani kotiin sairaalasta ja potiessani yhä kovaa päänsärkyä selkäydinpunktion jäljiltä, polvistuin Jeesuksen eteen omassa keittiössäni: ”Jeesus, jos olet olemassa, niin nyt minä haluan antaa elämäni sinulle.” Sain heti apua. Muutos oli niin vahva – itse asiassa koko prosessi näkemineni unineen ja kaikkineen, oli niin voimakas – että minun ei ole tarvinnut epäillä. Voimani palautuivat pian uskoontulon jälkeen.

Uskoontuloni jälkeen olen saanut monia rukousvastauksia. Jumala on johdattanut askeleitani. Hän on parantanut minut jopa rintasyövästä, joka todettiin vuonna 1999.
Saatuani tiedon syövästä, sisimpäni toisti sitkeästi rauhoittavaa viestiä: ”Jumala on minun parantajani.” Kun syöpäni leikannut lääkäri tuli sitten luokseni heräämössä ja kertoi, ettei minulla syöpää ollut ollutkaan, sanoin vain ”Kiitos, Jeesus!” ja nukahdin uudelleen.

Sain myös unessa tiedon uudesta kodistamme. Asuimme rivitalossa ja olimme haaveilleet omakotitaloon muutosta. Tässä tilanteessa sain unessa viestin: ”Teille on talo valmiina, minä pidän omistani huolen.” Kun menin perheineni taloa katsomaan, oli se luvattu jo toisille, mutta myyjän varmistussoiton aikana aiempi ostajakandidaatti sanoi kuitenkin yllättäen joutuvansa luopumaan tarjouksestaan. Talo jäi perheellemme heti tuolla ensimmäisellä käynnillä.

Myöhemmin vaihdoin työpaikkaa, koska sain rukouksessa siihen johdatusta. Minulle sanottiin selvästi: ”Sinulle tarjotaan työtä, ota se vastaan. Et saa jättää takaportteja, sillä uusi työ odottaa.” 20 vuotta keittäjänä työskenneltyäni minusta tuli kirjakauppias. Toimin uudessa työssäni kauppiaana, myyjänä, laskuttajana ja messuilla tavaranhankkijana. Kantapään kautta opettelin uutta työtäni. Kun nettikauppa teki hengellisen kivijalkakirjakaupan toiminnan kannattamattomaksi, opiskelin lähihoitajaksi.

Mielekkäitä kohtaamisia ja johdatusta olen kokenut uskoontuloni jälkeen paljon. Elämääni on tullut vapaus ja ilo, turvallisuus ja iankaikkisuus. Minulla ei ole pelkoa tulevasta, sillä tiedän, että Jeesus on minun kanssani.

Verified by MonsterInsights