Sami Kosola, näyttelijä-muusikko, Kuusankoski
Käden tulehtuminen ennen tärkeää ensi-iltaa pysäytti näyttelijä-muusikon hektisen oravanpyörän. Elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin loppuunpalaminen.
Kun nelikymppisenä kolmen lapsen isänä on omien töiden lisäksi ottanut kantaakseen kaikenlaisia kiinnostavia tehtäviä ja lisätöitä, ja pyrkii tekemään nämä suoritukset vielä täydellä sydämellä ja vuosien varrella kertyneellä ammattitaidolla, on vain ajan kysymys, milloin virta katkeaa ja mies uupuu. Niin uuvuin minäkin. Ensin tosin reagoi fysiikka. Ihminen on ihmeellinen luomus. Kun mieli alkoi olla maassa ja voimat lopussa, niin kierrokset vain nousivat ja tuntui, että jaksaa ja osaa mitä vaan. Mutta oli yksi asia, mitä en osannut: pysähtyä. Siihen tarvittiin sairastuminen.
Mitätön pieni haava kädessä tulehtui ja uhkasi viedä koko käden. Juuri ennen ensi-iltaa tuli ohje, että vasenta kättä ei saa liikuttaa viikkoon, ei yhtään ylimääräistä. Viikko sängyssä vasen käsi tyynyn päällä ei ollut minulle ihan helppoa. Koin pettäneeni oman työryhmäni ja olevani suorastaan rintamakarkuri. Mutta onneksi minulla oli lääkäriystävä, joka vahvisti sairaalasta saadun ohjeen: nyt on aika levätä. Pahimpana riskinä oli koko käden amputointi.
Minulla oli katsomatta sarja netin kautta lähetettyä opetusta Jeesuksen seuraamisesta Apostolien tekojen antaman esimerkin mukaan. Suorastaan ahmin tuota opetusta ja sen takana olevaa Jumalan kutsua seurata kokonaan hänen tahtoaan. Hän kyllä järjestäisi kaiken muun. Niinhän Raamatusta olin lukenutkin: ”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.” (Matt. 6)
On eri asia tietää joku asia kuin elää sen mukaisesti. Kun sairaus pysäytti minut, viikon levättyäni tajusin olevani palamassa loppuun. Jumala otti kopin minusta ja antoi minulle uuden polun seurattavaksi. Ymmärsin olleeni sitoutunut seuraamaan Jeesusta jo kauan, mutta käytännössä olin kytkenyt Jeesuksen seuraamisen seurakunnan tilaisuuksissa toimimiseen. Nyt Jumala kutsui minua heittäytymään kokonaan hänen johdettavakseen, ei vain vapaa-aikana tai viikonloppuisin.
Tänään huomaan kyseleväni yhä lähemmin, miten voin antaa itseni Jumalan käyttöön hetkenä minä hyvänsä voidakseni olla muiden uskovien rinnalla Jeesuksen käsinä, suuna, jalkoina ja silminä omassa kaupungissani. En määrittele itseäni ensisijaisesti enää ammattini kautta, vaan ennen kaikkea olen antanut itseni Jumalalle käyttöön vastalahjana siitä suunnattomasta vapauden lahjasta, jonka hän on poikansa kautta antanut kuolemalla meidän jumalattomien puolesta.
Jumalan käytössä oleminen on tarkoittanut sitä, että teen kyllä omia suunnitelmia, mutta yhä useammin löydän itseni tilanteista ja ihmisten parista, mihin en osannut kuvitellakaan meneväni.
Rukoillen jokaisen päivän kohtaaminen on tehnyt elämästä seikkailun, joka on jännittävää ja mielekästä. Jumala on antanut Pyhässä Hengessään myös voiman siihen elämään ja niihin tehtäviin, joihin hän on kutsunut. Uupumus tuli omista pyrkimyksistä, ilo ja rauha tulee Jumalan tahdon seuraamisesta.
