Jorma Härkönen, EM-tason yleisurheilija, Parikkala
Olin tavallinen, maalta kaupunkiin muuttanut, 24-vuotias nuori mies. Olin naimisissa ja minulla oli vakituinen työpaikka Imatralla Rajavartiostossa. Harrastin kilpaurheilua, 800 m:n juoksua, ja taskussa oli jo muutamia SM-mitaleita sekä maaotteluedustuksia nuorten ja aikuistenkin sarjoista. Elämä oli säännöllistä ja kaikki oli hyvin.
Menin naimisiin 1978. Avioliittomme alkuvuosina jouduimme asumaan vaimoni kanssa 3–4 kk eri kaupungeissa työpaikan muutoksen yhteydessä. Kerran vaimoni soitti ja kertoi, että hänen ystävättärensä oli tullut uskoon ja että hänkin oli tehnyt uskon ratkaisun. Siihen vaikutti suurelta osalta pelko kolmannesta maailmansodasta. Olin yllättynyt, mutta minulla ei ollut mitään sitä vastaan, sillä olin aina uskonut, että Jumala on olemassa. Kotona oli opetettu rukoilemaan iltarukous, ja muistan rukoilleeni joskus koulussa, kun oli hankalampi paikka. Halusin päästä taivaaseen, koska se olisi parempi paikka kuin helvetti. Jeesuksen roolista en tiennyt mitään.
Menin elämäni ensimmäistä kertaa hengelliseen tilaisuuteen Lahdessa. Oli uusivuosi. Olimme toki puhuneet jotain uskosta vaimoni kanssa, mutta tuossa tilaisuudessa ensimmäistä kertaa elämässäni minulle selkeästi kerrottiin, miten taivaaseen voi päästä. ”Jeesus on tie, totuus ja elämä. Tiedosta ja tunnusta, että olet syntinen. Usko, että Jeesus on sovittanut syntisi ja pyydä häntä tulemaan elämäsi Herraksi, eli tee valintasi.” Tilaisuuden lopussa pyydettiin nostamaan käsi merkiksi, jos haluaa valita tien seurata Jeesusta.
Minulle ammattisotilaana tämä oli niin selkeästi ja yksinkertaisesti sanottu, että minä ymmärsin. Minä nostin käteni, koska minä todella halusin päästä taivaaseen.
En kokenut mitään erityistä tunnekokemusta, mutta siitä hetkestä saakka on minulla ollut selkeä varmuus siitä, että Jeesuksen puolelta kaikki on valmista ja varmaa. Jos en itse luovu hänestä, niin hän vie minut perille iankaikkiseen iloon. Kukaan ei voi riistää minua hänen kädestään.
Ratkaisun jälkeen kipuilin urheilu-uran jatkamisen kanssa. Mietin, pitäisikö minun lopettaa urheilu. Pyysin Herralta selvää merkkiä, vaikka nilkan nyrjäyttämistä, mutta sitä en kokenut. Siispä jatkoin juoksuani. Herra siunasi urheilu-uraani niin, että sain kilpailla aina EM- ja MM-tasolla saakka. Kirkkaimpana EM-pronssi vuonna 1982 Ateenassa.
Tänään koen, ja myös näen, itsessäni sen muutoksen, jonka usko Jumalaan on minussa vaikuttanut. Entinen menestys on menettänyt merkitystään ja taivaskaipuu on vain kasvanut. Tärkeintä tämän yhä epävarmemman maailmanmenon keskellä on tiedostaa, mitä minä oikeastaan elämältäni haluan ja mikä on minun todellinen tavoitteeni. Jeesus kysyy tänäänkin: mitä sinä haluat? Jumala on antanut meille vapaan tahdon. Voimme sen tähden itse valita tien, jota haluamme kulkea. Minä tiesin aikoinani, ja vielä tänäänkin, mitä tahdon. Tahdon päästä, kun aikani tulee, taivaan kotiin. Haluan sinne myös mukaan niin monta lähimmäistäni kuin suinkin mahdollista. Haluan oppia tuntemaan enemmän ja enemmän Jumalan tahtoa ja olla hänen työssään mukana.
Tavoitteeni on yhä tänään, kuusikymppisenä, korkeampi ja kovempi kuin aikoinaan nuorena miehenä. Se on taivas.
