Timo Lehtonen, lääkäri, Pori
Muutamia vuosia sitten arkipäiväni täyttyivät tavalliseen tapaan röntgenlääkärin työstä. Aikuiset lapsemme olivat jo muuttaneet omilleen ja vapaa-aikaa vietettiin vaimon kanssa ”toinen jalka syntymäkaupungissani Turussa ja toinen Porissa”. Käytännössä kaikki asiat olivat hyvin, mutta jotain kuitenkin tuntui puuttuvan.
Ystävien mukaan olin tullut aiempaa pohdiskelevammaksi. Kiinnostuin myös uskonasioista ja luin Uuden testamentin, joka ei kuitenkaan sillä kertaa vielä puhutellut. Asia jäi hautumaan.
Noin vuotta myöhemmin tv-kanavia selatessani löysin yllättäen TV7-kanavan, josta en aiemmin tiennyt yhtään mitään. Kiinnostuin heti kanavasta ja erityisesti raamatunopetusohjelmista. Päätin perehtyä Raamattuun kunnolla ja tilasin aiheeseen liittyviä kirjoja. Asiantuntijat yhdistivät historiaa, tiedettä ja Raamatun tekstejä siten, että tällainen tyypillinen suomalainen kriittinen, realistinen mieskin vakuuttui ja Raamattu alkoi todella avautua.
Ymmärsin Jeesuksen merkityksen ihmisen pelastussuunnitelmassa, Hän oli todella kuollut ihmiskunnan syntien sovittamiseksi Golgatan ristillä ja myös minun oli tehtävä henkilökohtainen ratkaisuni, menenkö vapaaehtoisesti taivaaseen vai väkipakolla helvettiin. Tunnustin syntini, vastaanotin Raamatun lupaaman anteeksiannon ja sain rauhan elämääni. Siitä alkoi muutosprosessi.
Uskoon tultuani en ollut enää entiseni. Hakeuduin seurakuntayhteyteen. Maailma ja sen arvostukset tuntuvat usein vierailta, omat arvoni ja kiinnostuksen kohteeni ovat muuttuneet. Olen kristillisen median suurkuluttaja, katson TV7- ja AlfaTV-kanavia, kuuntelen Radio Dei -kanavaa ja netissä ”surffaan” kristillisillä sivustoilla. Myös Raamatun päivittäinen lukeminen ja rukouselämä ovat tärkeitä asioita oikealla tiellä pysymiseksi.
Raamatun sanonta ”Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta” on pitänyt paikkansa minun kohdallani. Olen myös esimerkki siitä, että näin yli 50-vuotiaanakin voi vielä tulla uskoon.