Pekka Laakkonen, liikkeenharjoittaja, Outokumpu
Sikainfluenssa ja keuhkokuume veivät minut, perusterveen miehen tehohoitoon ja hengityskoneeseen vuonna 2014. Jumala puuttui kuitenkin peliin. Muutamassa kuukaudessa kuntouduin takaisin työelämään.
Eräänä iltana tammikuussa 2014 tulin töistä kotiin. Illan aikana sain hirveän horkan, kuume nousi 40 asteeseen ja tuli kova päänsärky. Söin särkylääkkeitä ja kävin terveyskeskuksessa, mutta sairauteen ei löytynyt syytä. Keskussairaalan päivystyksestäkin minut passitettiin takaisin kotiin antibioottikuurin kanssa. Sairauden viidentenä päivänä oli jo niin huono olo, että keuhkot ”narisivat”. Terveyskeskuksen kautta mentiin taas keskussairaalaan, tällä kertaa keuhko-osastolle.
Tutkimuksissa diagnoosiksi varmistui sikainfluenssa ja keuhkokuume. Yöllä saamani happiromahduksen seurauksena jouduin teho-osastolle hengityskoneeseen. Saatuaan tiedon tilanteesta Pirkko-vaimoni soitti hädissään tyttärillemme Miia-Marille ja Liisille. Liisi soitti heti teho-osastolle ja pyysi, että ennen hengityskoneeseen laittamista puhelin pantaisiin korvalleni. ”Isä, minä rakastan sinua”, oli Liisi sanonut, kenties viimeisiksi sanoiksi isälleen.
Samana iltana Pirkkoa ja Miia-Maria kohtasi teho-osastolla lohduton näky. Makasin avuttomana hengityskoneessa, syvässä koomassa. Lääkärin mukaan tilanne oli hengenvaarallinen. Tähän sairauteen oli jo kuollutkin ihmisiä Pohjois-Karjalassa. Pirkko lähetti rukouspyyntöjä ystäville ja seurakuntamme esirukoilijoille. Myös jumalanpalveluksissa rukoiltiin ”sairaalassa olevan miehen puolesta”.
Sairauteni kriittisimmässä vaiheessa minulle oli tehty henkitorveen avanne, jonne hengityskoneen putki oli siirretty. Kuvissa keuhkoni olivat aivan valkoiset. Taivaallinen Ylilääkäri oli kuitenkin kuullut rukoukset ja vähitellen keuhkokuvissa alkoi näkyä paranemisen merkkejä. Olin teho-osastolla hengityskoneessa lähes kolme viikkoa.
Pitkä vuodelepo vei painostani 20 kg ja lihaskuntoni oli heikko. Pienen lapsen tavoin kaikki toiminnot piti vähitellen opetella alusta alkaen. Kun pääsin keskussairaalasta oman kotipaikkakuntani terveyskeskukseen, alkoi kuntohoitajan kanssa kova harjoittelu.
Lopulta, lähes 2,5 kuukauden sairaalassaolon jälkeen, pääsin viimein kotihoitoon. Vaimoni tuella, pyörätuolin ja rollaattorin avulla kuntoutuminen vaikeasta sairaudesta eteni hyvin. Monet vastaantulijat, joita tapasimme ulkoilureissuilla, olivat luulleet minun jo kuolleen. Kun oli kulunut viitisen kuukautta sairastumisestani, pääsin jo totuttelemaan työntekoon yrityksessäni.
Sairaus syvensi luottamustani Jumalaan. Hän kuulee rukoukset ja voi auttaa. Kiitän Jumalaa, puolestani rukoilleita ja kaikkia minua hoitaneita. Vaikeasti sairaana tuli ”taivaallinen hätänumero”, psalmi 50:15 tarpeeseen: ”Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua.”
