Risto Nieminen, eläkeläinen, Teuva
Olen yksinhuoltajaäidin ja lähes juopon isäpuolen kasvatti. Nuoruus kului jengissä kaduilla rellestäen ja rallia ajaen. Kolmekymppisenä tein vararikon muutaman vuoden yrittäjyyden jälkeen.
Olin jo kouluikäisenä iltaisin töissä ns. bensapoikana. Rippikouluun en päässyt osallistumaan kuin joka toinen viikko töiden takia. Pappi ei uskonut selitystäni, joten heitin katekismuksen seinään, lähdin ovet paukkuen ja ajattelin, että olkoon koko touhu.
Vuoden päästä sain loparit kotoa, kun isäpuolen kanssa tuli maaottelu – sen verran kova, että hän joutui sairaalaan paikattavaksi. Pääsin asumaan äidin siskon luokse toiselle puolelle kaupunkia. Nuoruus kului jengissä, lähinnä ilkivaltaa tehden. Kiristämisrikoksesta napsahti kolme vuotta ehdonalaista.
Hakeuduin armeijaan 17-vuotiaana, ja sen jälkeen elämäni nainen, Airi, astui kuvaan. Menimme naimisiin, ja 19-vuotiaana minusta tuli Maarit-tyttären isä. Elämä hymyili. Tein ahkerasti töitä ja yllättäen avautui yrittäjyys. 25 vuoden iässä aloitin huoltamoyrittäjänä Pohjanmaalla. Parisen vuotta meni lujaa ja rahaa paloi, mutta sitten rahat loppuivat ja tein vararikon. ”Ystävät” loppuivat yhdessä rahojen kanssa ja avioliittokin rakoili eron partaalla. Minulle jäi vain velat.
Siinä vaiheessa lähdin Tampereelle töihin. Päivät menivät elementtisaumausta tehden, illat istuin kapakassa ja viikonloput vietin perheen parissa Kauhajoella. Sitä rataa elämä jatkui ja viina maistui.
Eräänä iltana vaimo soitti ja kertoi, että hän oli tullut uskoon. En oikein edes ymmärtänyt, mitä se tarkoitti. Uskovaisten laulut raikuivat kotona ja ainoa ajatukseni viikonloppuisin oli, että pääsisinpä pian taas Tampereelle viettämään kunnon elämää.
Joidenkin viikkojen jälkeen Airi sai houkuteltua minut siskonsa kotiin, jossa pidettiin hengellinen tilaisuus. Vaikka olin kielteinen hengelliselle asioille, niin tilaisuuden aikana koin kuitenkin kummallista vetoa siihen mitä puhuttiin. Tilaisuuden lopuksi puhuja pyysi nostamaan kätensä, jos joku haluaisi tulla uskoon. Vaikka en ymmärtänyt juuri mitään, nostin käteni ja pätkähdin lattialle polvilleni. Puolestani rukoiltiin ja sain vastaanottaa Jeesuksen elämääni 28-vuotiaana.
Siitä alkoi ihan uusi elämä. Heti seuraavana päivänä ilmoitin Tampereelle, etten tulekaan enää sinne töihin. Kerroin tulleeni uskoon ja aloittavani uuden elämän. Kaverit ihmettelivät. Jumala antoi sisimpääni rauhan ja levon. Muutos edelliseen elämään verrattuna oli mullistava. Eroa oli kuin mustalla ja valkoisella.
Jumala antoi myös luottamuksen siihen, että hän pitää meistä huolen. Ja niin hän on pitänytkin. Jo parin päivän päästä sain töitä Närpiöstä autokoritehtaalta, ja velatkin on maksettu pois.
Vaimoni kohdalla Jumala teki ihmeen, sillä lääkärin kielloista ja uhkauksista huolimatta saimme vielä toisen lapsen, Juha-Matin. Tänä päivänä koko perhekuntamme, johon kuuluu myös kuusi lastenlasta, palvelee elävää Jumalaa säännöllisessä seurakuntayhteydessä. Olen saanut olla monenlaisessa vapaaehtoistyössä niin kotimaassa kuin ulkomaillakin, mm. Etiopiassa, Intiassa ja Malediiveilla.
Ennen elin pimeydessä, nyt valkeudessa. Ei minusta ole tullut enkeliä. Lankean, mutta saan anteeksi. Elämälläni on tarkoitus. Toisten palveleminen ja auttaminen antavat elämääni mielekkään sisällön. Vain se harmittaa, etten luovuttanut jo aikaisemmin elämääni Jeesukselle. Silloin moni tyhmä teko olisi jäänyt tekemättä.
