Roni Peltonen, opiskelija, Karvia
Viime keväänä nuorten voimannoston EM-kilpailuista Pilsenistä, Tsekistä palasi opintojensa pariin Kankaanpäähän iloinen nuori mies kirkkaita mitaleja mukanaan. Sub-junioreiden uuden maailmanennätyksen kanssa Ronin oli mukava tulla kotiin ahertamaan kaksoistutkintoa; kone- ja metallialaa sekä ylioppilastutkintoa. Jalkakyykyn 240,5 kg tuloksella vapaa-aikana nousee näissä käsissä kevyesti kitara ja bassokin soimaan oman seurakunnan tilaisuuksissa ja välillä esiintymiskeikoillakin.
Rupesin nostamaan rautaa, kun eihän sitä saa jäädä isoveljien jalkoihin, eikä hävitä heille. Iskä ja veljet kävi salilla ja mäkin sitten tietysti lähdin sinne mukaan. Pohjalaisuudesta varmaan tulee se uho ja kilpailuhenkisyys, että kun olin 14-vuotiaana vasta kuukauden treenannut, piti jo päästä kilpailemahan. Ja siitä se alkoi vaan luonaamaan. Jotenkin oon tähän fyysisesti soveltuva, ja eiks’ lahjoja pidä käyttää, eihän niitä saa hukata?
Kisoissa kulkee aina mun mukana tukena joku meidän perheestä ja me rukoillaan yhdessä. Siinä haluan myös näyttää värini, että teen ristinmerkin ennen nostoa. Ihmiset on sitten tulleet kysymään, ootko sä uskovainen, ja on tullut tosi hyviä keskusteluja aiheesta. Kyselee ne mun tulevaisuudensuunnitelmistakin ja tietenkin mä tähtään korkealle urheilussa. On sellainen kymmenvuotis-suunnitelma olympiatasolle pääsemisestä, että voisi olla 2024 kisoissa sitten.
Elämässä on tavoitteita, että kun saan ammatin, haluan tietenkin perustaa perheen ja olla hyvä isä jonain päivänä. Mutta vieläkin korkeampi tavoite mulla on. Oon matkalla taivaaseen.
Meidän perhe on uskovaisia jo monessa polvessa. Isän suku on tehnyt hengellistä työtä alkoholistien ja narkomaanien parissa Kirjaskylän alkoholisti- ja narkomaanikodissa. Vaikka isovanhempien ja omien vanhempien muutostarina on ollut siunaus myös meille lapsille, niin oma ratkaisu jokaisen ihmisen kuitenkin täytyy tehdä. Eihän sitä kenenkään siivellä taivaaseen pääse. Oon kulkenut pienestä asti seurakunnassa mukana ja kotona on yhdessä rukoiltu. Kun olin menossa kolmannelle luokalle, koko kesän hengelliset asiat oli tulleet vahvasti mua kohti. Koin synnintuntoa ja aattelin, että jotain täytyy tehdä.
Syyskuussa oli sitten kotikokous, jossa olin porukoitten kanssa mukana. Siellä lopuksi kysyttiin, haluaako joku tehdä uskonratkaisun. Minä tahdoin ja menin eteen, ja mun puolestani rukoiltiin. Heti tuli jotenkin vapautunut olo ja synnintunto katosi sydämestä. Mä oon Jeesuksen oma ja kun mä nostan rautaa, se on mun kiitosta ja ylistystä Jumalalle siitä, mitä hän on tehnyt!
