Viljo Hagert, hevosvalmentaja, Myllykoski
Varastettua tavaraa, pyssyjä ja alkoholia välittäneen myllykoskelaisen Viljo Hagertin aamuksi kaavailtu dokausmatka muutti suuntaa; paniikki vaihtui todelliseen vapauteen.
Elämä lähti luisumaan väärille urille täytettyäni 23 vuotta. Lapsuuteni oli rauhallinen, mutta jo poikasena ihailin pyssyjä. Sellaisen roikkuessa kupeella tunsin, että minulla oli voimaa. Pyssy oli kuin pikkuveli.
Tyttöystäväni elämä päättyi 18-vuotiaana dramaattisesti. Oli tulossa joulu, joten tarvitsimme rahaa. Sain rahaa äidiltäni ja kehotin tyttöystävääni hakemaan lisää kotoaan. Kun hänestä ei alkanut kuulua, selvisi, että hän oli ollut poliisiasemalla kuulusteluissa luvatta otetun pankkikortin johdosta. Ase oli jäänyt vahingossa hänen kassiinsa, ja hän ampui itsensä.
Kokemus tyttöystäväni löytämisestä kuolleena jätti sisimpääni paniikkihäiriön. En osannut purkaa tunteitani, joten aloin käyttää rauhoittavia ja alkoholia. Noin 30 vuoden ajan otin 30–50 rauhoittavaa pilleriä päivässä sekä alkoholia. Olin pian täysin aineista riippuvainen. Samalla väkivalta astui kuvaan.
Rahat hankittiin monenlaisilla laittomuuksilla, mutta myös lainaamalla rahaa ja perimällä siitä hulppeaa korkoa. Olin usein käräjillä, mutta selvisin kuin koira veräjästä. Vain kerran olin tutkintovankina siitä huolimatta, että ammuin yhtä ihmistä pyssyllä jalkaan, toista luoti hipaisi niskaan ja kerran puukotin ihmistä Myllykosken keskustassa.
Minuun teki suuren vaikutuksen isosiskoni Roosa, joka menehtyi syöpään. Joitakin päiviä ennen kuolemaansa hän sanoi minulle: ”Mie haluan nähdä sut taivaassa sitten eräänä päivänä.” Muistin ne sanat sekä selvänä että humalassa ja ihmettelin, miksi kuolemaa tekevä sisko saattoi olla aivan rauhallinen.
Vuonna 2010 minulle selvisi, miten Jumala valitsee meidät ja ilmoittaa itsestään. Olin vaimoni kanssa ravintolassa kovassa kännissä, kun Jumala täytti minut valtavalla rakkauden tunteella. Aloin heti puhua ihmisille Jumalasta, vaikka en tiennyt hänestä paljoakaan. Kotiin tultua tuntui kuin olisin kääriytynyt rakkauden lämpöön. Aamu oli epätavallinen; ei ollut krapulaa, ei edes tavallista paniikkihäiriötä. Yritin kokemuksen jälkeen muuttaa itse elämääni, mutta pian kaikki luiskahti entisiin kuvioihin. Siskon todistus soi silti mielessäni: ”Anna elämäsi Jumalalle, myy pyssyt pois ja lopeta ryyppääminen.”
Seuraavana vuonna kotona tapahtunut Jumalan kohtaaminen oli pysyvä ja lopullinen ratkaisu. Ryyppyreissu vaihtui kaiken muun ohittavaan tarpeeseen. Mietin, miten voin antaa elämäni Jeesukselle. Otin rauhoittavia lääkkeitä, juoksentelin asunnossa edestakaisin ja mielessä käväisi myös oman elämän lopettaminen. En tiennyt, että paha olo johtui synnintunnosta. Lopulta heittäydyin lattialle makaamaan ja sanoin: ”Jeesus, tässä olen. Tee elämälleni mitä tahdot.”
Siteet päihteisiin katkesivat kerralla. Heitin aseet pois ja äkkipikainen viha alkoi sulaa olemuksestani. Myös paniikkihäiriö parani uskoontulon myötä. Muutos ei voinut olla näkymättä ympäristössä: kävin henkilökohtaisesti palauttamassa 33 haltuuni joutunutta pankkikorttia, jotka liittyivät viinan välittämiseen. Samalla pyysin vääriä tekojani anteeksi.
Eräs epäili, että olin voittanut Lotossa. Hänelle totesin, että olen saanut jotain paljon suurempaa – iankaikkisen elämän.
Viime jouluna muutoksesta tuli kuluneeksi neljä vuotta. Hienointa on se, ettei minun tarvitse elää missään roolissa tai peitellä tekemisiäni. Saan olla täysin oma itseni.
Päihteiden sijaan olen saanut jakaa samoille ihmisille ruokakasseja ja tuoreita leipiä sekä todistaa Jumalan muuttavasta voimasta.