Raimo Laurila, operaattori, eläkeläinen, Teuva
Sydämeni pysähtyi lähes puoleksi tunniksi. Kuudes sähkökäynnistysyritys tuotti tulosta niin, että rytmi palautui ja sydämeni käynnistyi uudelleen. Sepelvaltimoni oli mennyt tukkoon ja repeytynyt.
Tavallisena lokakuun iltana vuonna 2014 olin jo nukahtanut, kun vielä hereillä oleva vaimoni havaitsi kauhukseen, etten hengittänyt. Pulssiakaan ei enää tuntunut. Sydämeni oli pysähtynyt. Vaimoni hälytti ambulanssin ja aloitti elvytyksen. Ambulanssi saapui paikalle viidessä minuutissa ja ensiapuryhmä jatkoi elvyttämistä, mutta mitään tuloksia ei ollut havaittavissa. Ryhmä päätti jo lopettaa, mutta juuri silloin havaittiinkin pientä eteiskammiovärinää, ja niin elvytystä taas jatkettiin. Vasta kuudes sähkökäynnistysyritys tuotti tulosta ja sydän lähti toimimaan. Sairaskertomuksen mukaan tähän kaikkeen kului aikaa 27 minuuttia.
Tämän jälkeen minua lähdettiin viemään Vaasan keskussairaalaan, missä kardiologi tutki tilaani tarkemmin. Kävi ilmi, että sepelvaltimoni oli mennyt tukkoon ja repeytynyt. Tilanne oli äärimmäisen vakava ja päädyin teho-osastolle, jossa makasin koomassa hengityskoneen varassa.
Tieto kriittisestä tilastani kiiri ystäville, jotka alkoivat rukoilla puolestani. Neljä päivää tilanne jatkui entisellään. Eräs ystävä näki näyn, jossa Jeesus seisoi vuoteeni vierellä ja kynttilässä paloi liekki. Se antoi läheisilleni toivoa.
Sairasvuoteeni vieressä kävi myös tuttu maallikkosaarnaaja rukoilemassa. Pian tämän rukouksen jälkeen kaikkia pyydettiin poistumaan huoneesta hoitotoimenpiteiden vuoksi. Saarnaaja on myöhemmin kertonut todenneensa vaimolleen sairaalasta palattuaan, että “Raimo on menetetty”. Kun vaimoni ja tyttäreni palasivat takaisin vajaan puolentoista tunnin kuluttua, hoitaja kiirehti kertomaan, että hänellä oli todella hyviä uutisia: Raimo on tullut tajuihinsa! Hengityskone voitaisiin ottaa pois. Monet hoitajat liikuttuivat silminnähden tästä positiivisesta käänteestä vaikeassa tilanteessa.
Jumala teki ihmeen. Lääkärit ja koko hoitohenkilökunta eivät voineet ymmärtää, ettei lähes puolen tunnin sydänpysäytyksestä tullut mitään negatiivisia seuraamuksia. 27 minuutin hapettomuus ei aiheuttanut aivoihini mitään vammaa ja aivosähkökäyräni on täysin normaali. Minulle ei tullut masennustakaan ja muistikin toimii.
Pääsin sairaalasta reilun kuukauden päästä. Kuntoni palautui ennalleen melko nopeasti. Puolen vuoden päästä olin jo metsätöissä, ja kesällä 2016 teimme vaimon kanssa jo yli 80 kilometrin pyörälenkin.
Tiedän, että sain elämälleni jatkoaikaa. Suuri kiitos kumpuaa sydämestäni, että saan olla vielä tässä ja nähdä lasten ja lastenlasten kasvavan. Jumalan armosta saan elää päivän kerrallaan.
Olemme olleet vaimoni kanssa uskossa yli 20 vuotta. Rukous on tullut meille suureksi voimavaraksi. Viemme yhdessä asiat Herralle. Luotamme siihen, että Jumala kuulee ja vastaa ajallaan. Myös joka-aamuinen Raamatun lukuhetkemme on tärkeä. Olemme tehneet yhdessä vapaaehtoistyötäkin.
Usko on antanut elämälle tarkoituksen ja päämäärän, jota kohti olemme menossa. Vaikka uskoamme kaikkivaltiaaseen ja huolta pitävään Jumalaan on koeteltu eri tavoin, niin voin tänään todeta, että kaikki on kuitenkin Jumalan kädessä.
