Leevi Lyytikäinen,
Olen saanut elämälleni jatkoaikaa. Olen kokenut konkreettisesti Jumalan läsnäolon ja tavannut henkilökohtaisesti Jeesuksen. Olen arvioinut karismaattisista kokemuksista arkisesti ja mielestäni terveellä järjellä. En ole kyseenalaistanut niitä, vaan olen pyrkinyt rehellisesti uskomaan Jumalaan ja antanut niistä kunnian hänelle.
Sairastuin alkuvuodesta 2013 vakavasti. Sairauttani tutkittiin erittäin paljon, mutta syytä ei löytynyt. Kevättalvella löytyi isotooppikuvauksissa kohde, joka vaati suuren useita tunteja kestävän leikkauksen. Diagnoosi paljasti sairauden, joka esiintyy yhdellä ihmisellä miljoonasta. Lopullista syytä sairauteen ei ole vielä pystytty toteamaan. Leikkauksen jälkeen alkoi pitkä 6 kk kestänyt sairaalajakso, jonka aikana Juhannuksen tienoilla kuoleman todennäköisyys oli pitkään läsnä. Lääkärit nostivat kätensä pystyyn, mitään ei ollut tehtävissä. Lähimmäisilleni ko. aika oli raastavaa epätietoisuuden aikaa. Itse en muista tuosta ajasta mitään. Eräänä heinäkuun alun aamuna heräsin, aivan kuin joku olisi napsauttanut sähkökatkaisijasta. Olo oli seesteinen, hoitajat ja lääkärit olivat yllättyneitä. Oli tapahtunut paranemisihme, jota kukaan ei osannut odottaa, eikä lääketieteellisesti selittää. Siitä alkoi hidas, koko ajan kehittyvä toipuminen. Omaisteni, lähimmäisteni ja monien tuntemattomienkin ihmisten esirukoukset oli kuultu. Tiesin koko ajan, että puolestani rukoiltiin paljon ja se antoi uskoa selviytymiseeni. Esirukouksen voima tuli minulle henkilökohtaisesti tutuksi. Puolestani oli rukoiltu ja myöhemmin useat heistä ovat kertoneet saaneensa varmuuden siitä, että paranen. Jumala antoi sairaalahenkilökunnalle viisautta sairauteni hoitoon.
Koin teho-osastolla leikkausten jälkeen ihmeellisen tapahtuman. Seisoin pienehköllä harjanteella. Olin jonkinlaisella raja-alueella. Edessäni kohosi vaalea kaunis läpikuultava seinämä, jonka läpi näkyi liikkuvia olentoja. Silloin tajusin olevani taivaan valtakunnan raja-alueella ja seinämän takana liikkuvat olennot olivat jo taivaan valtakuntaan päässeitä sieluja. Mieleni teki suunnattomasti siirtyä sinne sisäpuolelle. Minulla oli valtavan autuas olo ja se parani koko ajan. Ympärilleni voimistui eräänlainen voimakenttä ja tajusin sen olevan konkreettinen pyhä henki, joka levisi ja peitti minut kokonaan. Pian ilmestyi toinen vielä entistä monin verroin voimakkaampi kenttä, joka oli kuitenkin rajatumpi kuin ensimmäinen. Tajusin, että se oli Jumala. Mieleeni tuli ajatus, ” niinpä tietenkin”, Jumalaa ei ole kukaan nähnyt, mutta Hänen läsnäolonsa voi tuntea. Seisoin siinä jonkun aikaa, mutta en jostakin syystä mennyt seinämän läpi. Sitten siihen ilmestyi ikään kuin oviaukko ja näin jonkun lähestyvän minua. Lähestyvä kohde rupesi saamaan muotoa ja tunnistin sen kii-and-roo -monogrammiksi. Tajusin, että Jeesus lähestyi minua kaikessa pyhyydessään. Tämä Kristus-monogrammi pysähtyi oviaukkoon ja me katselimme toisiamme mutta Jeesus ei kutsunut minua sisälle. Minulle tuli mieleen raamatun sana ”ei kukaan tule Isän kotiin muuten kuin minun kauttani”. Jonkun ajan kuluttua siirryin hieman vastahakoisesti takaisin tänne maailmaan. Tiesin selviävän tästä sairaudesta. Ymmärsin, että se tulee olemaan vaikeaa, pitkäaikaista ja että tulen varmasti käymään vaikean toipumisjakson, jossa kuolemakin tulee olemaan jonkinlaisessa sivuroolissa. Tämä kokemukseni tuntuu kiinnostavan monia lähimmäisiäni ja omaa rukouselämääni se on syventänyt paljon. Jumala tekee ihmeitä vielä tänään.
