Aleksi Rinne
Elämässäni on tapahtunut kaksi selvää käännettä. Ensimmäinen, ns. ”maallinen pelastuminen”, tapahtui aloitettuani kilpanyrkkeilyn Lahden Kalevassa yläasteen alussa. Sitä ennen olin ajelehtinut melko päämäärättömästi koulussa ja vapaa-aikana. Koulunkäyntini eteni miten sattui. Motivaatiovaje näkyi käytöshäiriöinä, alisuoriutumisena ja mm. näpistelynä. Yhdessä vaiheessa käytin lisäksi kohtuuttomasti aikaa tietokonepelaamiseen, mistä ei mielestäni jäänyt mitään käteen. Kun aloin nyrkkeilemisen, koin viimein osaavani jotain. Löysin linkin vaivannäön ja saavutusten välille. Nyrkkeilyn myötä elämäni ja koulunkäyntini sai ryhtiä. Koulukeskiarvo nousi tuntuvasti ja monenlaiselle hölmöilylle ei jäänyt aikaa.
Lukioikäisenä kävin kokeilemassa kirkon puolella nuorteniltoja ja olin kerran jopa isosena. Raamatun sana ei kuitenkaan istunut mitenkään elämääni. Lähinnä vietin mukavasti iltoja. Itse asiassa juuri seurakuntanuorten opastuksella illanviettoihin oppi ottamaan mukaan alkoholinkin! Jälkeenpäin tarkasteltuna elämäni tarkoitus oli lähinnä urheilu ja flirtti.
Kenties ensimmäistä kertaa rukoilin tosissani uudenvuoden aattona 2002. Olin tuolloin eräällä seurakunnan leirillä ja siellä kirjoitettiin oma salainen rukous lappuun, joka sen jälkeen poltettiin. Koska olin siihen mennessä kokenut muutaman katkenneen seurustelusuhteen, rukoilin Jumalalta oikeanlaista tyttöystävää elämääni. Kyseessä ei ollut hetken mielenjohteesta heitetty raapustus paperiin, vaan ihan aito harras toive. Rukouksesta vajaan kahden kuukauden kuluttua tapasin tytön, jonka kanssa olen viettänyt nyt jo yli kolmasosan elämästäni.
Alettuani seurustella nykyisen vaimoni kanssa kävimme muiden nuorten kanssa myös kapakoissa. Pian huomasimme yhteisesti, etteivät kapakoissa käyminen ollutkaan miellyttävin tapa viettää iltaa. Oivalluksella ei ollut minun osaltani mitään tekemistä raamatullisten ohjeiden sisäistämisellä, vaan kyseessä oli vain rehellinen huomio: Lähes mikä tahansa oli hauskempaa kuin baarissa notkuminen.
Keväällä 2003 aloimme yhdessä käydä toisen seurakunnan nuortenilloissa. Ensimmäistä kertaa oivalsin, että Jumala kutsui ensisijaisesti minua tekemään parannuksen ja hylkäämään elämäni tuhoisat tavat. Jumalan armo, jonka hän osoitti antamalla Jeesuksen kuolla puolestamme, hoitaa loput. Olen esimerkiksi viimeksi ollut humalassa Vappuna 2003 ja siihen se saa myös jäädä. Mukaan astui myös rukous ja Raamatun tutkiminen. Kumpaankaan en ole tähän päivään mennessä tylsistynyt. Samana vuonna myös vanhat koulukaverini pyysivät meitä mukaan aloittamaansa raamattupiiriin. Sen aikana koettu rukousyhteys ja sanaan tutustuminen vahvisti ystävyyttäkin aivan uudelle tasolle.
Nyt en voisi kuvitella eläväni ilman rukousta, Raamatun lukemista ja seurakuntayhteyttä. Jumalan avulla jatkan pyhittymistä, eli väärällä tavalla sitovan ja haitallisten asioiden karsimista elämästäni. Jumala antaa tilalle jotain kauniimpaa ja tavoiteltavampaa. Jumala on antanut minulle pelastuksen, perheen ja työn, kaiken millä on todellista merkitystä elämässäni.
Keskeisimpänä elämäni motivaation lähteenä toimii Kol 3:23 ”mitä teettekin, tehkää se täydestä sydämestä, niin kuin tekisitte sen Herralle ettekä ihmisille.” Ohje sopii niin kotiin kuin työhönkin.
